tiistai 26. maaliskuuta 2013

Jäällä Uutelan ulapoilla

 
 
Kylmästä keväästä on iloa, kun jäät kantavat vielä maaliskuun lopulla.
Kävelimme sunnuntaina Vuosaarenselällä
Aurinkolahden rannasta Skatanniemen kärkeen.
 
Teimme pesän kalliolle, josta oli upeat näkymät kauas ulapalle.
Lähisaarista kaunein oli Huomenlahja.
 
Söimme eväitämme kevätauringosta nauttien.
Palasimme Skatanselän kautta Uutelan luontopolkuja pitkin
hieman harhaillen takaisn jäälle.
 
Matkan varrelle sattui makkarakatos,
jonka loimussa kärvensimme muutaman nakin. 
 
Väkeä oli jäällä paljon liikkeellä.
Ja miksipä ei olisi ollut. Ihana ilma. Aurinkoa ja tyyntä.
 

Aurinkolahden edusta houkutteli ihmisiä ja elikoita.

Pienikin kansalainen taapersi tarmokkaasti isin ja äidin kanssa.

Nuottasaari

Jää oli niin tallottu, että fillarikin kävi menopeliksi.
 
Ja kerrankin on kunnolla tilaa hyppelehtiä!
 
Upea etunoja.
   
Nuottasaaren kärkeä.

Pilkkijöitä ja piski-ihmisiä

Kukkulan kuninkaat.

Huomenlahja. Mistähän saari on saanut niin kauniin nimen?

Pesäpaikkamme



Laiva matkalla kaukomaille, Travemündeen.


Pihlajaluoto.


Varjot lankeavat Skatanlahden puolella.


Minä was here.


 

Kaupunkilaisten kasvimaita Uutelan uumenissa.

Kengän varresta tuli vähän lunta sisään, kun polku loppui.
 
Kevättä!


Sattumoisin repusta löytyi muutama nakki.


Ei talvikunnossapitoa. Siirryimme takaisin turvalliselle jäälle.


Ilta saa. Taivas näyttää uhkaavalta.

Viimeiset hyppelyt kohti auringonlaskua ja kotia.


Auringonkajoa kotipihan koivuissa.

Auringonlaskun katselua sisätiloissa.
 

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia paikasta jossa itsekin kuvailen paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva saada sinulta kommentti, petehuu. Kiitos!
      Etsimme hiipparointimme jälkeen netistä etymologiaa Huomenlahja-saarelle
      ja olimmekin yht'äkkiä ihailemassa upeita kuviasi tutuista maisemista.

      Poista