tiistai 23. marraskuuta 2021

Samettisumakki (video)



Tänä syksynä samettisumakkimme Rhus typhina tuotti paljon iloa.

Puu on jo parikymmentä vuotta vanha.
Läheskään joka vuonna se ei koreile syysväreissä, 
mutta tänä vuonna se on suorastaan hehkunut.

Lehdet alkoivat saada väriä jo syyskuussa.
Kauniin syysväriset lehdet pysyivät puussa marraskuun alkupäiville saakka,
kun kaikki muut lehtipuut olivat jo paljaina. 

Samettisumakkimme kasvaa pihalammen reunalla
erittäin köyhässä hiekkamaassa.
Se ei ole koko aikana kärsinyt minkäänlaisia talvivaurioita.
Korkeutta on yli neljä metriä.
Muutamia versoja on ilmestynyt monien metrien päähän.


Oikealla näkyy yksi punertavista poikasista






Aurinkoisena tuulisena päivänä sumakki oli iloinen näky.


Maa lammen rannalla on pelkkää hiekkaa metrien syvyydeltä.
Tonttimme on vanha hiekkakuoppa.



Samettisumakki oli pitkään ainoa väriläiskä pihallamme.




Ja lopuksi pieni videonpätkä