Ennen oli kevät, kesä, syksy ja talvi.
Nyt säät heittelevät miten sattuu.
Alkukeväästä näytti siltä, että leudon talven jälkeen
tulee aikainen kevät. Mitä vielä!
Kylmät säät jatkuivat ja jatkuivat kesäkuuhun saakka.
Kasvit ovat parisen viikkoa myöhässä.
Välillä oli pari aurinkoista päivää,
mutta sitten taas tuli pohjoisesta kylmää.
Viime viikolla ja viikonloppuna saimme nauttia aurinkoisista ilmoista,
mutta nyt taas keskikesän juhlan kynnyksellä
raaka pohjoistuuli ja rankat sateet saavat ilman tuntumaan syksyiseltä.
Lämpötila nousee niukin naukin yli kymmenen asteen.
Ehdin viime viikonvaihteessa kierrellä pihalla
ja napsia kesäisiä näkymiä sieltä täältä.
Olikohan se kesä jo siinä?
Ei kai sentään.
Saunassa talvehtineet viikuna, oliivi, kiivi, wisteria, vaivero ja muutama japaninvaahtera, mm. 'Aureum'. |
Viiniköynnöspergolan alla korituolissa ilta-auringossa |
Giverny-käytävä edellisvuosien malliin. |
Sama toisesta päästä |
Tänä vuonna kultasade kukkii taas runsaasti lammen rannalla |
Lemmikit peittävät yhä kasvimaan. Kylvöt ovat myöhässä. |
Kunnon kanttaus on puoli ruokaa |
Lemmikit vaihtuvat vähitellen laukkoihin |
Vasemmalla valkoinen horsmapehko |
Tomaatteja ja viinejä kasvarissa. Ikkunatkin ovat jotakuinkin ehjiä. |
Ruukuttamo, jonka joku joskus varmaan siivoaa. Kesävesi tulee lammesta. |
Kompostin puolikkaasta tuli varmaan 30 kottarikuormaa hyvää kompostimultaa.
Uusi kasa alkoi lämmetä heti.
|
Häntäinen rotta suloisena oksallaan hetken rauhassa räkättien jahtaamiselta. |
Rhodot ovat kukkineet tänä vuonna paremmiin kuin koskaan.
Niin Haagassakin. Ehkä tykkäsivät kylmästä keväästä.
|
Syksyllä, talvella, keväällä ja vielä toukokuussa rankasti leikatut viiniköynnökset voivat nyt tosi hyvin. Vuosivat aikansa, mutta ei siitä haittaa ole. |
Satoa näyttää tulevan kiitettävästi. |
Viinipergola saunan katolta nähtynä |
Nyt juuri on Olympia-unikkojen aika |
Madame Lemoine antoi odottaa melkein vuosikymmenen ennen kuin alkoi kukkia kunnolla. |
Hongiston taimistolta hankittu Timo Saarimaan Anoppi-lehtikuusi on pärjännyt hyvin pari talvea. |
Lewisian sanotaan pärjäävän huonossa maassa. Ilmankos... |
Siperiankarhunvatukan nupuilla (ja piikeillä) ei tunnu olevan mitään rajaa. |
Iltateen aika kuistilla |
* * *
Viime viikolla parina päivänä puutarhamme näytti tältä: