torstai 22. tammikuuta 2015

Kahvihetki Talvipuutarhassa


Helsingin kaupungin talvipuutarha on aina käymisen väärtti,
mihin vuodenaikaan tahansa.
Nyt siellä oli monenlaisia amaryllisasetelmia,
orkideoita ja jouluruusuja.

Valtavan suuri Aurora Karamzinin lahjoittama kamelia kukki edelleen.
Lumikuningattaren nuput odottivat vielä puhkeamistaan.

Aini Tähtisen henki elää yhä talvipuutarhassa ja voi hyvin.

Ja kahvi maistui.


Lumikuningattaren nuppuja
 
 
 



Aurora Karamzinin kameliapuu










Joulukoristuksiakin oli muutama jäljellä

 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Iloinen hyppelehtijä



Rrrrakastan hyppelehtimistä!

Missä tahansa kuljenkin, 
otan jo muutaman askeleen kuluttua iloisia hyppyloikkia.
Ja lennokkaita pyörähdyksiä ilmassa.

Minua eivät kilot eivätkä vuodet paina.
Jos en hypi, otan ainakin juoksuaskelia tuon tuostakin.
En halua kävellä arvokkaasti,
vaikka jotkut ikätoverit niin saattavat jo toivoa.

Kultaseni, joka kulkee usein kamera mukanaan,
on räpsinyt suuren määrän kuvia hypyistäni
mitä ihmeellisimmissä paikoissa.
Tässä muutamia näytiksi.

klikkaamalla pääset virtuaalikierrokselle.