Lähdimme sittenkin käymään Tukholman puutarhamessuilla,
vaikka olimme jo päättäneet olla menemättä.
Tänä vuonna valitsimme pelkän risteilyn Helsingistä,
joten aikaa oli melko niukasti kierrellä.
Hyvin ehdimme kuulla haluamamme esitelmät
ja kasseihinkin kertyi parikymmentä pelargonia ja muutama yrtti.
Suurien puiden ja puskien viettelykset torjuimme urheasti.
Kirjoja emme edes vilkaisseet.
Alku ei mennyt ihan Strömsöön tapaan.
Menimme totutusti hallin perälle toiseen kerrokseen Presscenteriin.
Ovella tarjottiin kahvia ja leivonnaisia.
Pian huomasimme, että porukka oli vähän oudonlaista,
muutamilla oli liperit kaulassa. Sussiunakkoon!
Luikimme äkkiä pois kahvimukeinemme.
Selvisi, että pressin entisissä tiloissa
olikin meneillään hautausurakoitsijoiden kongressi.
Center oli uusissa tiloissa pitkien kassajonojen luona.
Hörpimme juoksukahvimme lievästi tirskuen.
Tapasimme messuilla muutamia mukavia ihmisiä,
joiden kanssa oli kiva rupatella.
Ruotsin Pioniseuran perustaja ja puheenjohtaja
Leena Liljestrand oli vähän aikaa sitten
kehunut blogissani olevia ameriikanpionin kuvia.
Halusimme kiittää häntä.
Leena on suomalainen, joka on muuttanut Ruotsiin.
Hauska tyyppi.
Menimme moikkaamaan myös Ruotsin ruususeuran porukkaa,
olenhan jo kauan ollut seuran jäsen.
Paikalla sattuikin olemaan Henny Johansson,
jonka ansiosta seura nykyään kukoistaa niinkuin kukoistaa.
Henny on seuran puheenjohtaja ja Rosenbladetin päätoimittaja.
Hän ylläpitää seuran mainiota kotisivua
ja on lisäksi Göteborgin paikallisosaston puheenjohtaja.
Tapasimme joskus vuonna 2006 Jönköpingissä, minkä Henny muisti hyvin.
Juttua olisi riittänyt pitkään etenkin köynnösruusuista,
mutta vielä oli paljon nähtävää.
Näimme tutun hahmon kykkimässä kameroinensa.
Kotipuutarhalehden Teijahan se siellä tiiraili linssin läpi kukkia.
Paikalle tuli myös Outi ja kolmas kollega.
Olivat tulleet sujuvasti lentokoneella messuille.
Teija ja Outi ovat käyneet muinoin tekemässä juttua meillä.
Muistelimme menneitä ja kyselimme nykyisiä kuulumisia.
Samalla laivalla matkasi muuten vaatimattoman oloisena
nykyisin puutarhakirjailijana ja toimittajana esiintyvä laulajatar.
Turinoiden ja hamstrausten lomassa kuuntelimme muutaman esitelmän.
Nils Andersen kertoi vähän kuivahtavasti
Ruotsissa jalostetuista uusista ruusuista.
Henrik Moriin kävi läpi lajettain, mitä tavallisia pensasruusuja
kannattaa kasvattaa vanhan torpan pihalla.
Werner Stastny valisti, miten ruusuja ja kärhöjä
voi onnistuneesti kasvattaa yhdessä.
Tässä vaiheessa vilkaisimme toisiamme tyyliin:
tämä me taidetaan jo osata...
Monta hyvää esitelmää meni ohi,
kun olivat pahasti päällekkäin
Neljä tuntia vierähti joutuisasti ja rattoisasti.
Oli aika suunnistaa takaisin laivarantaan.
Se ei sujunut ihan huolettomasti navigaattorista huolimatta,
mutta ehdimme sentään ajoissa.
Taidamme jättää Suomen messut tänä(kin) vuonna väliin.
Lähtöä odotellessa |
Suokki |
Kohti pimenevää ulappaa |
Aamun sarastusta Ruotsin puolella |
Tuhti aamiainen herrasväen puolella |
Inger Ekrem ja Gunnel Carlson nimeämässä Ruotsin puutarhatulisielua |
Nils Andersen |
Santtuja |
Leena Lijestrand (keskellä) Pioniseuran osastolla |
Yksi Henrik Morinin kalvoista |
Tututtuun tapaan parvekeideoita:
Messujen vakiokasvo Leif Blomqvist ruuhkan keskellä |
Valokuvaaja Teija T. mielipuuhissaan |
Julkkupaparazzikuva: Doreen Månsson, joka teki Ruotsin TV4:lle ohjelmaa Trädgårdstoppen Peter Englanderin kanssa |
Peter Englander jakamassa diplomeja parhaitten parvekeideoitten toteuttajille |
Floristeja puuhissaan |
Syötävää puutarhasta |
Roikkuva puutarha |
Ruususeuran osasto |
Puheenjohtaja Henny Johansson |
Werner Stastny |
Tää me osataan jo... |
Hamstrauksia hillitysti |
Liikennevaloissa Söderissä |
Tack o farväl! |
Monta kertaa nähtyjä taloja Tukholman saaristossa |
Puoliraakaa härkää |
Mariehamn ja nattklubb tillsammans |
Auringon pilkahdus Harmajan majakan tornissa sateisen ikkunan läpi tihruttuna |