Kahden
vuorokauden junamatka Tallinnasta Joskar-Olaan on kuin siirtymäriitti toiseen
todellisuuteen. Junassa eletään matkustuselämää. Asuntona toimii neljän hengen
hytti. Pienellä pöydällä on ruudullinen liina ja viisi päivänkakkaraa
maljakossa. Kodikasta - tottakai.
Neuvostokansalaiset tekevät olonsa mukavaksi.
He vaihtavat verryttelypukuun, kaivavat
leivän, kurkun ja tomaatit esiin, matkustavat sydämensä halusta. Suomalainen on
tottunut toiseen vauhtiin.
Junassa aika tuntuu tuhrautuvan. Kuitenkin ohi
lipuvat hiljaiset kuin unohtuneet metsät, aitojen halkomat kylät, kymmenet
upouudet siirtolapuutarhat ja hyvinhoidetut viljelytilkut kertovat jotain
olennaista naapurimaasta
Madame Lajournaja
pitää huolta vaununsa matkustajista: kantaa höyryävää teetä ja valtavia
sokeripaloja, tuo yötä varten lakanoita ja peitteitä. Juna kolkuttaa
rauhallisesti eteenpäin. On tuskaisen kuuma, mutta yöksi sentään viilenee
vähän. Myyttinen Volgan mutka lähenee kaiken aikaa.
LEIPÄÄ JA SUOLAA
JOSKAR-OLAN ASEMALLA
Vastaanotto
aamuisella Joskar-Olan asemalla on lämmin. Entinen presidentti, nykyinen
kirjailijaliiton puheenjohtaja ja ties mitä muuta merkittävää, toivottaa
ensimmäisen suomalaisen turistiryhmän tervetulleeksi Marin sosialistiseen
neuvostotasavaltaan.
Vanhojen koulutietojen mukaan suomalaiset lähtivät joskus
kauan sitten vaeltamaan täältä kohti pohjoista ja uusia erämaita. Volgan mutka
merkitsee suomalaisille jotain tärkeää. Mieleen muistuvat luokkahuoneet, kartat
ja Valistuksen kuvataulut. Suomalaiset lähtivät mutta marit jäivät.
Käsitykset
suomalais-ugrilaisten kansojen alkukodista ovat aikojen kuluessa vaihtuneet, mutta
Volgan mutka on jäänyt mieleen. Nykyisin marit asuvat omassa tasavallassaan
Tsuvassian ja Tatarian naapureina.
|
Vastaanottokomitea Joskar-Olan asemalla |
Asemalla
kansallispukuiset tytöt tarjoavat perinteiseen tapaan leipää ja suolaa
tervetulijaisiksi. Paikallinen televisio kuvaa innokkaasti harvinaisia
vieraita. Marin kulttuuriministeri on liittynyt joukkoon jo Moskovassa.
Vastaanotosta huomaa, että suomalaiset ovat erityisen rakkaita vieraita. Vaikka
yhteistä kieltä ei aina löydy, tuntuvat kaikki tietävän, että sukulaisia
ollaan.
VUORIMARIEN
MAASSA
Volga halkaisee
Marinmaan kahtia. Muinaisella marin kielellä Volga oli Valgydy, joka merkitsi
kirkasta ja valkeaa - kuten suomen sana valkea. Tällä kohdalla Volga ei enää
ole virta vaan valtavan laaja vesiallas, jonka voima pidetään padoin ihmisen
hallinnassa. Altaan vesi tuottaa sähköä - ei mareille vaan
naapuritasavaltoihin. Altaan alle jäi kolmasosa marien vähemmistön -
vuorimarien - alueesta.
Vuorimarit asuvat
Volgan korkealla ja jyrkällä rannalla - siitä nimitys. Vuoria koko Marin
alueella ei ole eikä juuri kiviäkään. Vuorimarien kulttuurikeskus Tsykma,
venäjäksi Kosmodemjansk, on vanha idyllinen pitsi-ikkunainen puutalokaupunki.
On kuin kulkisi Tsehovin ajassa.
Ikkunoiden vuorilaudoissa kukkivat ihmisen
kauneudenkaipuun ja luomisinnon ilmaukset. Malleja on lukemattomia. Jokainen
veistäjä on toteuttanut oman näkemyksensä kauneudesta ja harmoniasta.
Pihat
ovat tiukasti aidattuja ja tarkoin viljeltyjä. Puutarhat ovat moitteettomassa
kunnossa. Väkeä kulkee jatkuvasti Volgan yli. Ihmisillä on aina mukanaan
kannettavaa. Usein sinkkiämpärit ja korit ovat täynnä kirsikoita, sillä
heinäkuun puolivälissä on paras kirsikka-aika.
Muutakin syötävää kannetaan joen
yli. Kolmella ketterällä mummolla on korit täynnä kirskuttavia hanhenpoikasia.
Oppaamme Valeri Alikov kertoo, että ne ovat menossa torille myytäviksi.
|
Kori- ja niinitavaroiden kauppiaalta ostimme korin, joka on vieläkin ahkerassa käytössä sienimetsässä |
Ulkomuseoon
Volgan töyräälle on tallennettu omaa kulttuuriperintöä. Tupa ja sauna
muistuttavat kotoisia vanhoja rakennuksia tuoksua myöten. Marissa on aina
rakennettu puusta, sillä kiveä ei juuri ole. Aitassa roikkuu uusia ja vanhoja
vaatteita.
Perinteisten juhlamekkojen materiaalit on vuorimarien alueella
korvattu uusilla, mutta vanhat mallit ovat säilyneet. Paitojen kalvosimet ja
esiliinojen nauhat on nyt tehty tyllistä ja koristettu paljetein. Kansallispuvut
ovat kovassa käytössä, sillä musiikki ja kansantanssi kuuluvat olennaisesti
marien elämään.
Tehtaalaisten
perinneryhmä ottaa vieraat vastaan vaaleassa kesäisessä koivikossa haitaria
soittaen ja heleästi laulaen. Kokemus on unohtumaton. Ohjelma saa juron
suomalaisen lumoihinsa. Jotain todellista ja aitoa on vielä jäljellä täällä,
missä tavarakulttuuri ei ole ehtinyt pilata aitoa inhimillisyyttä.
Lopuksi
tanssitaan yhdessä piirissä. Musiikki ja isäntien vastustamaton hymy tempaavat
suomalaisenkin lenkkitossun tanssin askeliin, vaikka marien omat niinivirsut
luistavat heinikossa selvästi paremmin.
VALKOINEN
KOIVUMETSÄ
Niittymarien
puvut ovat säilyttäneet perinteiset materiaalinsa. Ne ovat valkoista hamppua ja
punaisella kirjottuja. Naisten mekkojen etumusta peittävät valtavat
rahakoristeet. Myös päähineissä on isoja rahakoristeita. Ne saattavat painaa
yhteensä yli 30 kiloa.
Naisten sääriä kiertävät paksut mustat kangaskaistaleet,
jotka on sidottu kirjavin nauhoin. Jalassa pidetään niinivirsuja, jotka
edustavat meidän tuohivirsujamme varhaisempaa kulttuuri-ilmiötä.
Metsälehmuksesta saatavaa niintä on näillä seuduilla käytetty erilaisiin
tarve-esineisiin tuohen tapaan. Marinmaassa vuosisadan alussa vieraillut
suomalaistutkija vertasikin juhlapukuisten marilaisnaisten rivistöä valkoiseen
koivumetsään.
Vieraanvaraisuus
kuuluu marilaiseen elämänmenoon. Kun suomalaisryhmä saapuu Morkin alueelle,
tulee paikallisen kolhoosin tanssi- ja lauluryhmä tien varteen alueen rajalle
vastaan. On hehkuvan kuuma heinäkuun aamupäivä. Koko pakettiautollinen
hymyileviä mareja valkoisissa vaatteissaan viimeisen päälle nyöritettyinä
työntyy tielle herkkuja kantaen. Tarjolla on leipää, ohukaisia, rahkakakkua,
munkkeja ja marjoja.
Ryhmä laulaa, tanssii ja soittaa. Laulu on kirkasta ja
kimeää - siitä välittyy ilo. Tuliaisia on maisteltava ja jälleen vieraiden on
osallistuttava tanssiin.
Harjoittelu on tuottanut tulosta. Suomalainenkin jalka
nousee jo aika kepeästi. Tanssiryhmä seuraa mukana koko päivän. Bussissa kaikuu
heleä laulu ja maripukujen rahakoristeet kilisevät.
TATTARIPELTOJEN
POIKKI UHRILEHTOON
Marit ottivat
vaivoin vastaan kristinuskon. Osa pakeni käännytystyötä nykyisen Baskirian
alueelle, osa säilytti ortodoksisuuden ohella vanhan luonnonuskon. Uhrilehtoja
on edelleen käytössä ja vanhat tietäjät, kartit, hoitavat papin virkaa, kertoo
oppaanamme toimiva Joskar-Olan pedagogisen korkeakoulun ranskan ja saksan
opettaja Elina Lebedeva.
Lehdoissa rukoillaan luonnonolentoja, uhrataan ja hiljennytään. Uhrilehdoissa
palvellaan auringonhaltijaa, tuuliemoa, maaemoa ja vesiemoa. Maaemolle voidaan
uhrata musta lammas, vesiemolle puuroa. Tuuliemolle tarjotaan uudenkuun aikaan
pannukakkua ja mesijuomaa.
Tie Kukse nur kurykin (Korkean peltomäen). uhrilehtoon kulkee lainehtivien
kaura- ja tattaripeltojen poikki. Marit kulkevat kepeästi raskaissa koruissaan,
jotka saavat ilman helisemään.
|
Uhrilehto |
Mäeltä metsän
suojista löytyy pieni aukio, jonka laidalla on matala katos kynttilän
polttamista varten. Katoksen alla on
runsaasti sulanutta steariinia - uhraajia ja hiljentyjiä on käynyt runsaasti.
Aukion keskellä pitkässä riu'ussa riippuu kaksi pataa varsinaisia
uhritoimituksia varten. Mäen alla olevasta lähteestä voi noutaa pyhää vettä.
Vieraista piittaamatta vanha nainen sytyttää kynttilän ja hiljentyy
rukoilemaan.
Metsän keskellä
on vanha mehiläistila, pesiä on pienellä peltoaukealla kymmenittäin. Vieraille
tarjotaan teetä ja mustaa leipää metsämehiläisten hunajan kera. Mehiläishoito
on marien vanha perinteinen elinkeino.
Isäntäväki asuu tilalla vain kesäisin, Elina kertoo.
Talvella metsässä kulkee karhuja ja susia, sillä teille ja naapureihin on
pitkä matka. Hunajamaistiaisten jälkeen taas soitetaan, lauletaan ja
tanssitaan. Suomalaiset ovat sulaneet lopullisesti ja uskaltavat jo
irroitellakin.
MARIMEKKOJA
KIRKONMÄELLÄ
Heinäkuun
kolmastoista on ortodokseille tärkeä kirkkopyhä - kahdentoista apostolin päivä.
Tsykman lähellä pienen kauniin kyläkirkon luona parveilee vanhoja naisia
mustissa marimekoissa. He ovat asettuneet taloksi kirkon luokse, keittävät
teetä ja syövät eväitä tai istuvat aidan varjossa kuin Ruokolahden eukot
kirkonmäellä.
Naiset ovat pieniä ja siroja mutta samalla vahvan näköisiä.
Tataarien ja baskiirien vaikutus näkyy selvästi joidenkin ulkomuodossa. Mutta
suomalaisen vaaleita ja sinisilmäisiäkin on runsaasti. Kirkkopyhä on naisille
selvästi tärkeä tapaamistilaisuus, sillä pienissä ryhmissä rupatellaan
innokkaasti.
Ympäröivän kylän
kuraisilla teillä tepastelevat kanat, hanhet, lampaat, vuohet ja porsaat.
Raskaat ajoneuvot ovat tiivistäneet ja uurtaneet syvältä tien pinnan, eikä
sadevesi pääse imeytymään maahan.
Talot kyhjöttävät aitojen takana
pitsi-ikkunaiset päädyt tielle päin. Kurkkumaiden tukinarut ovat ojennuksessa.
Lapset katsovat vieraita uteliaasti kulmien alta, mutta sulavat hymyyn, kun
heille tarjotaan makeisia. Lapset ovat vastustamattomia kaikkialla.
HISTORIAN MUSTAT
VARJOT
Marien
lähihistoria on surullista kuultavaa. Stalinin vainojen aikaan yhtenä yönä
teloitettiin 27 ihmistä mm. kaikki kirjailijat ja kansallissäveltäjä Sergei
Palantai.
Pitkään väitettiin, että murhat tehtiin natsien toimesta, kaikkien
kuolinajaksi väitettiin vuotta 1943. Glasnostin myötä on selvinnyt, että heidät
teloitettiin vuonna 1937 ja upotettiin suohon syrjäisen tien varteen. Julman
kohtalon tuona kauhun yönä kokivat mm. Sergei Tsavain ja Nikon Ignatiev -
molemmat merkittäviä marilaisia kirjailijoita.
Tunnetuin
nykykirjailija on entinen presidentti Miklai Rybakov - hurmaava herrasmies ja
Suomen ystävä. Runoilija Gennadi Matjukovski on marintanut Kalevalan. Nuoret
kirjailijat ovat kehittämässä kirjallisuutta vapaampaan ja moderninpaan
suuntaan.
Tasavallassa ilmestyy useita sanoma- ja kulttuurilehtiä molemmilla
kirjakielillä. Joskar-Olassa toimii marinkielinen korkeatasoinen teatteri.
Marilaiset kansantanssiryhmät kuten Marij Pamas ovat esiintyneet Suomessakin.
Omakielisen kulttuurin harrastus on vilkasta. Kansallisen tietoisuuden
herääminen ja oman identiteetin vahvistuminen ovat tämänhetkisiä
kulttuuritavoitteita.
Vaikeina vuosina
myös kielen kehitys pysähtyi. Viime aikoihin asti on kouluissa annettu opetusta
venäjäksi, mutta nykyisin maaseudulla opetetaan mariksi kolmena ensimmäisenä
kouluvuonna. Sen jälkeen marin opetus muuttuu vieraan kielen opetukseksi.
Kaupunkeihin muuttuminen merkitsee mareille edelleen äidinkielestä luopumista.
Marien sulautuminen valtaväestöön onkin viime vuosina ollut nopeaa. Kielen
opetusta ja kehitystä haittaa myös kahden kielimuodon olemassaolo. Vuori- ja
niittymarit eivät suoraan ymmärrä toistensa puhetta. Molemmat marin kielet
saivat muodollisesti tasa-arvoisen aseman venäjän kanssa viime vuoden
lokakuussa.
PRESIDENTTI
ENNUSTAA UUTTA AIKAA
Mari El -
Marinmaa ei tietenkään ole vain perinnettä ja kansatieteellisiä
kuriositeetteja. Se on taloudelliseen kehitykseen pyrkivä Venäjän federaation
osa, jonka pääelinkeinoja ovat metsä- ja maatalous sekä koneteollisuus.
Pinta-alasta on suunnilleen puolet metsää ja puolet peltoa.
Ajat ovat juuri nyt vaikeita, kun vanhoja elämäntapoja vaihdetaan uusiin.
Suhtautuminen on ollut liian yksikantaista. Esimerkiksi palkkauksessa olisi
päästävä suorituspohjaisuuteen. Kaikki tämä vaatii uutta ajattelua ja
vanhanaikaisia johtajia on vielä paljon, presidentti Vladislav Zotin kertoi
meille järjestämällään vastaanotolla. Hän lisäsi, että yhteistyökumppaneita ja
kehitysmalleja etsitään eri puolilta maailmaa.
Tavoitteena on päästä suoraan yhteistyöhön eri maiden kanssa. Jotain on jo
saatu aikaankin. Italialaisten kanssa tehdään mm. jääkaappeja. Marinmaassa
valmistetaan presidentin mukaan puolet Neuvostoliiton jääkaapeista.
Italialaisten kanssa suunnitellaan myös vaatetusteollisuuden ja
huonekaluteollisuuden yhteistyöprojekteja.
Marissa tehdään paljon polkupyöriä, miljoonas pyörä valmistui kesällä.
Presidentti Zotin
oli pahoillaan siitä, että 150 henkilön parlamentissa on vain 20 maria.
Äänestys tapahtuu kylissä ja kyläläiset uskovat edelleen niitä, jotka eniten
lupaavat. Kansallinen tietoisuus on nousemassa, mutta maaseudulla kehitys on
hidasta.
Presidentti
Vladislav Zotin toivoi myös, että suomalaista osaamista voitaisiin hyödyntää
yhteisissä metsäprojekteissa. Marinmaa voisi esimerkiksi vuokrata suomalaisille
metsämaata viidenkymmenen vuoden ajaksi tuotannon käynnistämistä varten.
Projekti voisi samalla palvella metsäalan koulutusta tasavallassa.
Presidentti oli
iloinen suomalaisten tulosta: - Olette ensimmäinen lintu, joka lensi tänne
Suomesta. Jos piditte näkemästänne, tulee perässänne monia muita. Olemme
onnellisia, jos he tulevat Marinmaahan. Presidentti kertoi myös, että hän on
tyypilliseen marilaiseen tapaan nuoruudessaan kuulunut kansanperinneryhmään,
laulanut ja tanssinut. Suomalaisten toivomuksesta hän myös siltä istumalta
esitti marilaisen laulun - ja komeasti hän lauloikin!
|
Faina Josmahara oppilaineen soittaa ja laulaa meille tunnin verran kauniita
vuorimarilaisia lauluja |
ELÄMYSTEN MARINMAA
Suomalaiselle
matkailijalle Marinmaa on elämyksiä täynnä. Tavanomaisen etelänlomailijan
toiveet eivät ehkä täyty, mutta eksotiikkaa löytyy yllin kyllin. Parasta ovat
aitous ja lämpö, jotka ovat meikäläisestä elämänpiiristä lähes kadonneita
luonnonvaroja.
Marit ovat vilpittömän kiinnostuneita vieraista, mutta julkea
kaupallisuus ja pinnallinen ystävällisyys ovat vielä vieraita. Volgan mutkassa
ihminen vielä kohtaa ihmisen, niin erilaisen, että se herättää molemminpuolista
kiinnostusta.
Turistiteollisuuteen
marilaisilla on vielä pitkä matka. Pitäisi kai sanoa onneksi, sillä sen myötä
katoaa aina jotain oikeaa ja todellista. Karttoja ja postikortteja
paikallisista nähtävyyksistä ei ole olemassa. Matkamuistoiksi voi hankkia
marien perinteisiä käsitöitä, mutta niidenkin valikoima on vielä suppea.
Hotellit eivät tarjoa luksusta, mutta hyvää ruokaa saa runsaasti. Ruplan
turistikurssi tekee suomalaisesta rahakkaan muutamaksi päiväksi. Ruplia on
suorastaan vaikea saada kulumaan. Meikäläinen kiire on tuntematon käsite.
Kuitenkin asiat tapahtuvat ajallaan - ei johonkin kellonaikaan.
|
Volgan suomalaisen uimaseuran JYLYM IME USEM 'PATYRVLÄ' perustamistilaisuus |
Marin
sosialistinen neuvostotasavalta, joka kuuluu Venejän federaatioon, sijaitsee
Moskovan ja Uralin välillä Volgan suuren mutkan seutuvilla. Sen pinta-ala on 23
000 km2, tuhannesosa koko Neuvostoliiton pinta-alasta.
Asukkaita on 752
000, heistä mareja eli tseremissejä on 43 %, venäläisiä 47 % ja 10 % muita -
yhteensä 40:ää eri kansallisuutta.
Kaikkiaan mareja on 670 000, joista puolet
asuu oman tasavallan ulkopuolella, suurin osa Baskiriassa. Omassa tasavallassa
asuvista mareista vuorimareja on 35 000, loput niittymareja. Mareista
128 000 ei osaa ollenkaan omaa äidinkieltään.
Marin kieli on
suomen etäsukukieli. Se on läheisempää sukua kuin unkari mutta kaukaisempaa
kuin viro. Marin kieli kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten volgalaiseen
haaraan.
Marin pääkaupunki
Joskar-Ola sijaitsee Volgan sivujoen Koksagan rannalla, asukkaita on 270 000,
joista mareja 26 %.
Joskar-Olan yliopistossa on 7 000 opiskelijaa, heistä
mareja 35 %, suomea opiskelee 40 henkilöä.
|
Lada Coupé |
Tämä heti M.A.Castren -seuran järjestämän matkan jälkeen kirjoittamani artikkeli julkaistiin syksyllä 1991 Elanto-lehdessä.
Tekstin lomaan on nyt liitetty kuvia, jotka on skannattu retkellä otetuista diakuvista.