NIINIVIRSUISSA RUOHIKOLLA - marien luona Volgan mutkassa

 

 

Kahden vuorokauden junamatka Tallinnasta Joskar-Olaan on kuin siirtymäriitti toiseen todellisuuteen. Junassa eletään matkustuselämää. Asuntona toimii neljän hengen hytti. Pienellä pöydällä on ruudullinen liina ja viisi päivänkakkaraa maljakossa. Kodikasta - tottakai.

Neuvostokansalaiset tekevät olonsa mukavaksi. He vaihtavat  verryttelypukuun, kaivavat leivän, kurkun ja tomaatit esiin, matkustavat sydämensä halusta. Suomalainen on tottunut toiseen vauhtiin.



Junassa aika tuntuu tuhrautuvan. Kuitenkin ohi lipuvat hiljaiset kuin unohtuneet metsät, aitojen halkomat kylät, kymmenet upouudet siirtolapuutarhat ja hyvinhoidetut viljelytilkut kertovat jotain olennaista naapurimaasta


 

Madame Lajournaja pitää huolta vaununsa matkustajista: kantaa höyryävää teetä ja valtavia sokeripaloja, tuo yötä varten lakanoita ja peitteitä. Juna kolkuttaa rauhallisesti eteenpäin. On tuskaisen kuuma, mutta yöksi sentään viilenee vähän. Myyttinen Volgan mutka lähenee kaiken aikaa.

LEIPÄÄ JA SUOLAA JOSKAR-OLAN ASEMALLA

Vastaanotto aamuisella Joskar-Olan asemalla on lämmin. Entinen presidentti, nykyinen kirjailijaliiton puheenjohtaja ja ties mitä muuta merkittävää, toivottaa ensimmäisen suomalaisen turistiryhmän tervetulleeksi Marin sosialistiseen neuvostotasavaltaan.

Vanhojen koulutietojen mukaan suomalaiset lähtivät joskus kauan sitten vaeltamaan täältä kohti pohjoista ja uusia erämaita. Volgan mutka merkitsee suomalaisille jotain tärkeää. Mieleen muistuvat luokkahuoneet, kartat ja Valistuksen kuvataulut. Suomalaiset lähtivät mutta marit jäivät.

Käsitykset suomalais-ugrilaisten kansojen alkukodista ovat aikojen kuluessa vaihtuneet, mutta Volgan mutka on jäänyt mieleen. Nykyisin marit asuvat omassa tasavallassaan Tsuvassian ja Tatarian naapureina.

Vastaanottokomitea Joskar-Olan asemalla

Asemalla kansallispukuiset tytöt tarjoavat perinteiseen tapaan leipää ja suolaa tervetulijaisiksi. Paikallinen televisio kuvaa innokkaasti harvinaisia vieraita. Marin kulttuuriministeri on liittynyt joukkoon jo Moskovassa. Vastaanotosta huomaa, että suomalaiset ovat erityisen rakkaita vieraita. Vaikka yhteistä kieltä ei aina löydy, tuntuvat kaikki tietävän, että sukulaisia ollaan.

 

VUORIMARIEN MAASSA

Volga halkaisee Marinmaan kahtia. Muinaisella marin kielellä Volga oli Valgydy, joka merkitsi kirkasta ja valkeaa - kuten suomen sana valkea. Tällä kohdalla Volga ei enää ole virta vaan valtavan laaja vesiallas, jonka voima pidetään padoin ihmisen hallinnassa. Altaan vesi tuottaa sähköä - ei mareille vaan naapuritasavaltoihin. Altaan alle jäi kolmasosa marien vähemmistön - vuorimarien - alueesta.

Vuorimarit asuvat Volgan korkealla ja jyrkällä rannalla - siitä nimitys. Vuoria koko Marin alueella ei ole eikä juuri kiviäkään. Vuorimarien kulttuurikeskus Tsykma, venäjäksi Kosmodemjansk, on vanha idyllinen pitsi-ikkunainen puutalokaupunki. On kuin kulkisi Tsehovin ajassa.

                            

 Ikkunoiden vuorilaudoissa kukkivat ihmisen kauneudenkaipuun ja luomisinnon ilmaukset. Malleja on lukemattomia. Jokainen veistäjä on toteuttanut oman näkemyksensä kauneudesta ja harmoniasta.

Pihat ovat tiukasti aidattuja ja tarkoin viljeltyjä. Puutarhat ovat moitteettomassa kunnossa. Väkeä kulkee jatkuvasti Volgan yli. Ihmisillä on aina mukanaan kannettavaa. Usein sinkkiämpärit ja korit ovat täynnä kirsikoita, sillä heinäkuun puolivälissä on paras kirsikka-aika.

Muutakin syötävää kannetaan joen yli. Kolmella ketterällä mummolla on korit täynnä kirskuttavia hanhenpoikasia. Oppaamme Valeri Alikov kertoo, että ne ovat menossa torille myytäviksi.

Kori- ja niinitavaroiden kauppiaalta ostimme korin, joka on vieläkin ahkerassa käytössä sienimetsässä

 

Ulkomuseoon Volgan töyräälle on tallennettu omaa kulttuuriperintöä. Tupa ja sauna muistuttavat kotoisia vanhoja rakennuksia tuoksua myöten. Marissa on aina rakennettu puusta, sillä kiveä ei juuri ole. Aitassa roikkuu uusia ja vanhoja vaatteita.



Perinteisten juhlamekkojen materiaalit on vuorimarien alueella korvattu uusilla, mutta vanhat mallit ovat säilyneet. Paitojen kalvosimet ja esiliinojen nauhat on nyt tehty tyllistä ja koristettu paljetein. Kansallispuvut ovat kovassa käytössä, sillä musiikki ja kansantanssi kuuluvat olennaisesti marien elämään.

Tehtaalaisten perinneryhmä ottaa vieraat vastaan vaaleassa kesäisessä koivikossa haitaria soittaen ja heleästi laulaen. Kokemus on unohtumaton. Ohjelma saa juron suomalaisen lumoihinsa. Jotain todellista ja aitoa on vielä jäljellä täällä, missä tavarakulttuuri ei ole ehtinyt pilata aitoa inhimillisyyttä.



Lopuksi tanssitaan yhdessä piirissä. Musiikki ja isäntien vastustamaton hymy tempaavat suomalaisenkin lenkkitossun tanssin askeliin, vaikka marien omat niinivirsut luistavat heinikossa selvästi paremmin.

 

VALKOINEN KOIVUMETSÄ

Niittymarien puvut ovat säilyttäneet perinteiset materiaalinsa. Ne ovat valkoista hamppua ja punaisella kirjottuja. Naisten mekkojen etumusta peittävät valtavat rahakoristeet. Myös päähineissä on isoja rahakoristeita. Ne saattavat painaa yhteensä yli 30 kiloa.

Naisten sääriä kiertävät paksut mustat kangaskaistaleet, jotka on sidottu kirjavin nauhoin. Jalassa pidetään niinivirsuja, jotka edustavat meidän tuohivirsujamme varhaisempaa kulttuuri-ilmiötä.

Metsälehmuksesta saatavaa niintä on näillä seuduilla käytetty erilaisiin tarve-esineisiin tuohen tapaan. Marinmaassa vuosisadan alussa vieraillut suomalaistutkija vertasikin juhlapukuisten marilaisnaisten rivistöä valkoiseen koivumetsään.

Vieraanvaraisuus kuuluu marilaiseen elämänmenoon. Kun suomalaisryhmä saapuu Morkin alueelle, tulee paikallisen kolhoosin tanssi- ja lauluryhmä tien varteen alueen rajalle vastaan. On hehkuvan kuuma heinäkuun aamupäivä. Koko pakettiautollinen hymyileviä mareja valkoisissa vaatteissaan viimeisen päälle nyöritettyinä työntyy tielle herkkuja kantaen. Tarjolla on leipää, ohukaisia, rahkakakkua, munkkeja ja marjoja.



Ryhmä laulaa, tanssii ja soittaa. Laulu on kirkasta ja kimeää - siitä välittyy ilo. Tuliaisia on maisteltava ja jälleen vieraiden on osallistuttava tanssiin.

Harjoittelu on tuottanut tulosta. Suomalainenkin jalka nousee jo aika kepeästi. Tanssiryhmä seuraa mukana koko päivän. Bussissa kaikuu heleä laulu ja maripukujen rahakoristeet kilisevät.

 

TATTARIPELTOJEN POIKKI UHRILEHTOON

Marit ottivat vaivoin vastaan kristinuskon. Osa pakeni käännytystyötä nykyisen Baskirian alueelle, osa säilytti ortodoksisuuden ohella vanhan luonnonuskon. Uhrilehtoja on edelleen käytössä ja vanhat tietäjät, kartit, hoitavat papin virkaa, kertoo oppaanamme toimiva Joskar-Olan pedagogisen korkeakoulun ranskan ja saksan opettaja Elina Lebedeva.

Lehdoissa rukoillaan luonnonolentoja, uhrataan ja hiljennytään. Uhrilehdoissa palvellaan auringonhaltijaa, tuuliemoa, maaemoa ja vesiemoa. Maaemolle voidaan uhrata musta lammas, vesiemolle puuroa. Tuuliemolle tarjotaan uudenkuun aikaan pannukakkua ja mesijuomaa.



Tie Kukse nur kurykin  (Korkean peltomäen). uhrilehtoon kulkee lainehtivien kaura- ja tattaripeltojen poikki. Marit kulkevat kepeästi raskaissa koruissaan, jotka saavat ilman helisemään.

Uhrilehto

Mäeltä metsän suojista löytyy pieni aukio, jonka laidalla on matala katos kynttilän polttamista varten.  Katoksen alla on runsaasti sulanutta steariinia - uhraajia ja hiljentyjiä on käynyt runsaasti.

Aukion keskellä pitkässä riu'ussa riippuu kaksi pataa varsinaisia uhritoimituksia varten. Mäen alla olevasta lähteestä voi noutaa pyhää vettä. Vieraista piittaamatta vanha nainen sytyttää kynttilän ja hiljentyy rukoilemaan.

Metsän keskellä on vanha mehiläistila, pesiä on pienellä peltoaukealla kymmenittäin. Vieraille tarjotaan teetä ja mustaa leipää metsämehiläisten hunajan kera. Mehiläishoito on marien vanha perinteinen elinkeino. Isäntäväki asuu tilalla vain kesäisin, Elina kertoo.

Talvella metsässä kulkee karhuja ja susia, sillä teille ja naapureihin on pitkä matka. Hunajamaistiaisten jälkeen taas soitetaan, lauletaan ja tanssitaan. Suomalaiset ovat sulaneet lopullisesti ja uskaltavat jo irroitellakin.

 

MARIMEKKOJA KIRKONMÄELLÄ

Heinäkuun kolmastoista on ortodokseille tärkeä kirkkopyhä - kahdentoista apostolin päivä. Tsykman lähellä pienen kauniin kyläkirkon luona parveilee vanhoja naisia mustissa marimekoissa. He ovat asettuneet taloksi kirkon luokse, keittävät teetä ja syövät eväitä tai istuvat aidan varjossa kuin Ruokolahden eukot kirkonmäellä.






Naiset ovat pieniä ja siroja mutta samalla vahvan näköisiä. Tataarien ja baskiirien vaikutus näkyy selvästi joidenkin ulkomuodossa. Mutta suomalaisen vaaleita ja sinisilmäisiäkin on runsaasti. Kirkkopyhä on naisille selvästi tärkeä tapaamistilaisuus, sillä pienissä ryhmissä rupatellaan innokkaasti.

Ympäröivän kylän kuraisilla teillä tepastelevat kanat, hanhet, lampaat, vuohet ja porsaat. Raskaat ajoneuvot ovat tiivistäneet ja uurtaneet syvältä tien pinnan, eikä sadevesi pääse imeytymään maahan.

Talot kyhjöttävät aitojen takana pitsi-ikkunaiset päädyt tielle päin. Kurkkumaiden tukinarut ovat ojennuksessa. Lapset katsovat vieraita uteliaasti kulmien alta, mutta sulavat hymyyn, kun heille tarjotaan makeisia. Lapset ovat vastustamattomia kaikkialla.

 

 

HISTORIAN MUSTAT VARJOT

Marien lähihistoria on surullista kuultavaa. Stalinin vainojen aikaan yhtenä yönä teloitettiin 27 ihmistä mm. kaikki kirjailijat ja kansallissäveltäjä Sergei Palantai.

Pitkään väitettiin, että murhat tehtiin natsien toimesta, kaikkien kuolinajaksi väitettiin vuotta 1943. Glasnostin myötä on selvinnyt, että heidät teloitettiin vuonna 1937 ja upotettiin suohon syrjäisen tien varteen. Julman kohtalon tuona kauhun yönä kokivat mm. Sergei Tsavain ja Nikon Ignatiev - molemmat merkittäviä marilaisia kirjailijoita.

Tunnetuin nykykirjailija on entinen presidentti Miklai Rybakov - hurmaava herrasmies ja Suomen ystävä. Runoilija Gennadi Matjukovski on marintanut Kalevalan. Nuoret kirjailijat ovat kehittämässä kirjallisuutta vapaampaan ja moderninpaan suuntaan.

Tasavallassa ilmestyy useita sanoma- ja kulttuurilehtiä molemmilla kirjakielillä. Joskar-Olassa toimii marinkielinen korkeatasoinen teatteri. Marilaiset kansantanssiryhmät kuten Marij Pamas ovat esiintyneet Suomessakin. Omakielisen kulttuurin harrastus on vilkasta. Kansallisen tietoisuuden herääminen ja oman identiteetin vahvistuminen ovat tämänhetkisiä kulttuuritavoitteita.

Vaikeina vuosina myös kielen kehitys pysähtyi. Viime aikoihin asti on kouluissa annettu opetusta venäjäksi, mutta nykyisin maaseudulla opetetaan mariksi kolmena ensimmäisenä kouluvuonna. Sen jälkeen marin opetus muuttuu vieraan kielen opetukseksi.

Kaupunkeihin muuttuminen merkitsee mareille edelleen äidinkielestä luopumista. Marien sulautuminen valtaväestöön onkin viime vuosina ollut nopeaa. Kielen opetusta ja kehitystä haittaa myös kahden kielimuodon olemassaolo. Vuori- ja niittymarit eivät suoraan ymmärrä toistensa puhetta. Molemmat marin kielet saivat muodollisesti tasa-arvoisen aseman venäjän kanssa viime vuoden lokakuussa.

PRESIDENTTI ENNUSTAA UUTTA AIKAA

Mari El - Marinmaa ei tietenkään ole vain perinnettä ja kansatieteellisiä kuriositeetteja. Se on taloudelliseen kehitykseen pyrkivä Venäjän federaation osa, jonka pääelinkeinoja ovat metsä- ja maatalous sekä koneteollisuus. Pinta-alasta on suunnilleen puolet metsää ja puolet peltoa.

Ajat ovat juuri nyt vaikeita, kun vanhoja elämäntapoja vaihdetaan uusiin. Suhtautuminen on ollut liian yksikantaista. Esimerkiksi palkkauksessa olisi päästävä suorituspohjaisuuteen. Kaikki tämä vaatii uutta ajattelua ja vanhanaikaisia johtajia on vielä paljon, presidentti Vladislav Zotin kertoi meille järjestämällään vastaanotolla. Hän lisäsi, että yhteistyökumppaneita ja kehitysmalleja etsitään eri puolilta maailmaa.

Tavoitteena on päästä suoraan yhteistyöhön eri maiden kanssa. Jotain on jo saatu aikaankin. Italialaisten kanssa tehdään mm. jääkaappeja. Marinmaassa valmistetaan presidentin mukaan puolet Neuvostoliiton jääkaapeista. Italialaisten kanssa suunnitellaan myös vaatetusteollisuuden ja huonekaluteollisuuden yhteistyöprojekteja.  Marissa tehdään paljon polkupyöriä, miljoonas pyörä valmistui kesällä.

Presidentti Zotin oli pahoillaan siitä, että 150 henkilön parlamentissa on vain 20 maria. Äänestys tapahtuu kylissä ja kyläläiset uskovat edelleen niitä, jotka eniten lupaavat. Kansallinen tietoisuus on nousemassa, mutta maaseudulla kehitys on hidasta.

Presidentti Vladislav Zotin toivoi myös, että suomalaista osaamista voitaisiin hyödyntää yhteisissä metsäprojekteissa. Marinmaa voisi esimerkiksi vuokrata suomalaisille metsämaata viidenkymmenen vuoden ajaksi tuotannon käynnistämistä varten. Projekti voisi samalla palvella metsäalan koulutusta tasavallassa.

Presidentti oli iloinen suomalaisten tulosta: - Olette ensimmäinen lintu, joka lensi tänne Suomesta. Jos piditte näkemästänne, tulee perässänne monia muita. Olemme onnellisia, jos he tulevat Marinmaahan. Presidentti kertoi myös, että hän on tyypilliseen marilaiseen tapaan nuoruudessaan kuulunut kansanperinneryhmään, laulanut ja tanssinut. Suomalaisten toivomuksesta hän myös siltä istumalta esitti marilaisen laulun - ja komeasti hän lauloikin!

 

Faina Josmahara oppilaineen soittaa ja laulaa meille tunnin verran kauniita vuorimarilaisia lauluja

ELÄMYSTEN MARINMAA

Suomalaiselle matkailijalle Marinmaa on elämyksiä täynnä. Tavanomaisen etelänlomailijan toiveet eivät ehkä täyty, mutta eksotiikkaa löytyy yllin kyllin. Parasta ovat aitous ja lämpö, jotka ovat meikäläisestä elämänpiiristä lähes kadonneita luonnonvaroja.

Marit ovat vilpittömän kiinnostuneita vieraista, mutta julkea kaupallisuus ja pinnallinen ystävällisyys ovat vielä vieraita. Volgan mutkassa ihminen vielä kohtaa ihmisen, niin erilaisen, että se herättää molemminpuolista kiinnostusta.

Turistiteollisuuteen marilaisilla on vielä pitkä matka. Pitäisi kai sanoa onneksi, sillä sen myötä katoaa aina jotain oikeaa ja todellista. Karttoja ja postikortteja paikallisista nähtävyyksistä ei ole olemassa. Matkamuistoiksi voi hankkia marien perinteisiä käsitöitä, mutta niidenkin valikoima on vielä suppea.

 

 

 

Hotellit eivät tarjoa luksusta, mutta hyvää ruokaa saa runsaasti. Ruplan turistikurssi tekee suomalaisesta rahakkaan muutamaksi päiväksi. Ruplia on suorastaan vaikea saada kulumaan. Meikäläinen kiire on tuntematon käsite. Kuitenkin asiat tapahtuvat ajallaan - ei johonkin kellonaikaan.

 



Volgan suomalaisen uimaseuran JYLYM IME USEM 'PATYRVLÄ' perustamistilaisuus



Marin sosialistinen neuvostotasavalta, joka kuuluu Venejän federaatioon, sijaitsee Moskovan ja Uralin välillä Volgan suuren mutkan seutuvilla. Sen pinta-ala on 23 000 km2, tuhannesosa koko Neuvostoliiton pinta-alasta.

 

Asukkaita on 752 000, heistä mareja eli tseremissejä on 43 %, venäläisiä 47 % ja 10 % muita - yhteensä 40:ää eri kansallisuutta.

Kaikkiaan mareja on 670 000, joista puolet asuu oman tasavallan ulkopuolella, suurin osa Baskiriassa. Omassa tasavallassa asuvista mareista vuorimareja on 35 000, loput niittymareja. Mareista 128 000 ei osaa ollenkaan omaa äidinkieltään.

 

Marin kieli on suomen etäsukukieli. Se on läheisempää sukua kuin unkari mutta kaukaisempaa kuin viro. Marin kieli kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten volgalaiseen haaraan.

 

Marin pääkaupunki Joskar-Ola sijaitsee Volgan sivujoen Koksagan rannalla, asukkaita on 270 000, joista mareja 26 %.

Joskar-Olan yliopistossa on 7 000 opiskelijaa, heistä mareja 35 %, suomea opiskelee 40 henkilöä.

 

Lada Coupé

 

Tämä heti M.A.Castren -seuran järjestämän matkan jälkeen kirjoittamani artikkeli julkaistiin syksyllä 1991 Elanto-lehdessä.

Tekstin lomaan on nyt liitetty kuvia, jotka on skannattu retkellä otetuista diakuvista.

 

Kotisivulla on toinen juttu samasta reissusta http://personal.inet.fi/koti/kaarto3/index_tiedostot/esseet/mari.html