maanantai 16. lokakuuta 2017

Weinlese 2017 (video)



Vielä elokuussa näytti siltä,
että tästä vuodesta tulee hyvä viinivuosi.
Vielä mitä!
Syksyn mittaan on riittänyt aivan liikaa sadetta.
Ainoastaan Zilgat ehtivät kypsyä joten kuten.

Sateiden väliin sattuneena aurinkoisen sunnuntaina
vietimme Kaarrossa viininkorjuujuhlaa eli Weinleseä
ja korjasimme vähäisen satomme.

Rypäleitä tuli runsaat 50 kiloa. 
Niistä saatiin puristettua mehua kotikonstein 
melkein 30 litraa.

Mehut on vielä pastöroitava (kuumennettava 78 asteeseen)
ja pullotettava.
sitten ne säilyvätkin hyvänä vuosikausia.

Klikkaamalla tätä


pääset mukaan viininkorjuuseen.






Rypäleet kerätään koreihin. Kaikki eivät ole ihan kypsiä.
 

Tertut huuhdotaan ja murskataan sörsselöksi.


Jälkikasvun voimamiehistä on tässä hommassa paljon hyötyä.

 
Must on tavallista kirpeämpää tänä vuonna.

Perinteisesti nautitaan loimulohta. Taisi olla tämän vuoden viimeinen ateriointi ulkona pihalla.


Jälkiruoaksi kahvin kanssa nautittiin omena-luumu-karviais-puolukka-torttua,
jonka koristuksena oli siperiankarhunvatukoista taiteiltuja rypäleterttuja

Dagen efter oli vielä paljon siivottavaa. Märkä maa oli tallautunut kuravelliksi.


Mäskiä on aika paljon. Pannaan vielä mehustumaan mehumaijaan.

Valiantit ja Nordicat eivät ehtineet kypsyä.

Joissakin lehdissä oli tänä vuonna kaunis syysväri.