Talon päädyssä kukkivat sinivuokot vievät ajatukset
lapsuuden Hämeeseen Pälkäneelle,
jossa meille lapsille sinivuokkojen poiminta
etenkin äitienpäiväksi
oli koko naapuruston lasten yhteinen perinne.
Sinivuokkopaikat olivat koko lapsijoukolle
tuttuja.
Kukkia oli todella runsaasti, niitä riitti jokaisen äidille ja isoäideillekin.
Muistan vieläkin hyvin,
miten innostuneita olimme.
Ja äidit tiesivät, että kukittajat tulisivat ylpeinä
kimppujensa kanssa.
Ja mikä parasta, äitienpäivästä olisi vain muutama viikko
kesäloman alkuun ja vapauteen.
Lapsuuden muistot ovat haikeita ja lempeitä.
On ihanaa
muistaa, miten yksinkertaista ja selvää elämä oli.
Joskus meni jokin asia
huonosti, mutta pienen itkun jälkeen
otettiin uusi alku, eikä asioita jääty vatvomaan.
Lapsuus oli useimmiten täynnä iloa.
Jos jokin asia ei heti onnistunut, keksittiin yhdessä, miten jatkettaisiin.
Katson vuokkoja, sininen hehkuu yhtä vahvana kuin silloin
joskus.
On hyvä, että muistot tulvahtavat mieleen vielä nytkin, yhtäkkiä.
Lapsuusmuistojen
elämänilo ja keveys tuovat tavalliseen arkeen hauskan lisämausteen.
Ne ehkä –
ainakin joskus - katkaisevat puurtamisen
ja vapauttavat hetkeksi arjen
pakoista.
