Eilen samoilimme päivän metsässä ja päädyimme vanhoille mustikka-apajillemme.
Loikoilimme rantakallioilla nauttien makoisista eväistä.
Tietysti pulpahdimme myös raikkaaseen veteen.
Sää oli kesäisen lämmin.
Nautimme luonnon rauhasta, eikä koko päivänä näkynyt metsässä ristin sielua.
Paikat ovat meille tuttuja jo 50-luvulta lähtien.
Ennen samoilla paikoilla saattoi tavata tuttuja ja tuntemattomia vaeltajia.
Tuntuu siltä, että vain harvat käyvät enää marjametsässä.
Miksihän?
Palasimme kotiin korit puolillaan kauniita meheviä mustikoita.
Kanttarellejakin löytyi kotitarpeeksi.
Ainakin saatiin kädet (ja posket) punaisiksi.
Perkaaminen kävi leikiten marjanpuhdistussiivilän avulla.
Teil on ollut komeet mustikkamaisemat :)
VastaaPoista