tiistai 27. toukokuuta 2014

Kevät, kesä, syksy...



Omituinen kevät.
Se alkoi jo maaliskuussa,
sitten tuli pitkä kylmä kausi, melkein takatalvi.
Yht'äkkiä alkoivat tukahduttavat helteet,
jotka loppuivat yhdessä yössä,
kun lämpötila laski 20 astetta.

Lyhyen kesän aikana luonto näytti meille parhaat puolensa.
Luumu-, kirsikka- ja omenapuut kukkivat yhtä aikaa.
Kukkapenkeissä nousivat lemmikkien ja esikoiden seasta 
 värikkäät tulppaanit ja narsissit.

Satakieli on laulanut viereisessä puistometsässä kaiket yöt,
mustarastas ei osaa vaieta koskaan. 
Eikä sen tarvitsekaan.

Viime vuoden valtavan iso komposti
odottaa yhä purkamistaan.
Uutta materiaalia on kertynyt isot kasat.
Potageriin on sentään saatu kylvetyiksi salaatit
ja istutetuiksi sipulit.
Ryytimaakin on siivottu.

Tänään ei ole tehnyt mieli mennä ulos kylmään sateeseen,
vaikka Narinkkatorilla kaikuu suvivirsi.


Pari viikkoa sitten kukkivat vielä vuokot

Esikot ovat levinneet ympäri pihaa.

Kirjopikarililjat. Voiko olla herkempää ja tyylikkäämpää kaunotarta puutarhassa?




Kiki-Shidare-Zakura

Saniaiset tulla tupsahtivat parissa päivässä.

Lammikon rannan kukkaloistoa. Pionit nousevat tulppaanien lomasta

Ikivanha ylisuuri koristeomenapuu kukki tänä vuonna loistavasti.
Latvat ylettyvät katon päälle saakka 10 metrin korkeuteen.
Ihana tuoksu tulvii sisälle makuuhuoneen ikkunasta.

(Katon maalaus alkaa ensi viikolla)







Valkean kuulaan valkea kukkapilvi.


Omenapuiden siimeksessä on hyvä vilvoitella helteellä.




Viktoria-luumu

Parikkalan tummaluumu


Yleinen keltaluumu


Joku laukka

Höyhenpensas

Seinustan saniaisia

Sävy sävyyn



Viiniköynnösten kukinnassa ei ole moittimista.

Kasvihuoneen Beta pullisteli jo pari viikkoa sitten.

Alpinat kukkivat ympäri pihaa. Tässä White Lady

Karjalanruusu kukki jo. Glory of Edzell aloitti tänään sateessa.

Ballet Shirt, vastustamattoman herkkä

Kyllä tämäkin odottamaton syksy muuttuu kohta kesäksi.
Sitten nautitaan taas syreenien ja kielojen tuoksusta...




4 kommenttia:

  1. Kyllä sulla on ihan meilettömän upea piha!

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea kuulumisianne, meilläkin pitäisi tänä kesänä vielä maalata talon päädyt ja pitkä kuisti, sitten voisi seuraavat 10 vuotta keskittyä vain puutarhaan;) Huoh turha luulo, varmasti noita "pakkovaantehdä" hommia ilmaantuu koko ajan uusia:(

    VastaaPoista
  3. Kaunista, tunnelmallista! Myös meillä Transparent Blanche kukkii tänä vuonna erityisen kauniisti.

    VastaaPoista
  4. Hieno tää vuoden ensimmäinen kesä.

    VastaaPoista