lauantai 22. maaliskuuta 2014

Tukholma on messun arvoinen



Aikaisempina vuosina olemme menneet 
Tukholman puutarhamessuille Turun kautta laivalla,
joka saapuu Tukholmaan sietämättömän aikaisin, puoli seitsemältä.
Ennen messujen avautumista jää tapettavaa aikaa yli pari tuntia.
Kaikki kahvilatkin ovat vielä kiinni silloin.

Nyt menimme Helsingin laivalla, joka on perillä kymmeneltä.
Halusimme kuulla Lars Krantzin esitelmän yhdeltätoista.
Ajan piti riittää hyvin.
Perillä odotti yllätys, kun kaikki parkkipaikat olivat tupaten täynnä.
Kurvailimme hermostuneena ja Krantz näytti jäävän näkemättä.
Otimme käyttöön mannermaiset tavat: 
auto sisääntuloliuskalle sakon uhalla..
Kannatti. Ehdimme hyvin kuulla esitelmän, eikä sakkoja tullut.

Ja  se Lassen esitelmä oli taas aivan ihana.
Siinä se on vasta lämminhenkinen puutarhaihminen.
Hän kävi läpi, mitä kaikkea puutarhatulisielun 
sopukoissa kihisee vuoden mittaan.

Ruotsin telkkarista tutuksi käynyt Gunnel Carlsson 
oli messuilla mukana monessa.
Häntäkin kuunteee mielellään, vaikka hän puhuisi saappaanvarresta.

Leif Blomqvistilta oli ilmestynyt juuri uusi ruusukirja Rosor i norr.
Sen halusimme ostaa. Ja ostimmekin.
Kirjailijalta saimme tietysti omistuskirjoituksen.

Houkutuksia oli paljon ympäri hallia, 
mutta pää pysyi aika viileänä.
Parikymmentä pelargonia, muutama jouluruusu, Prunus triloba,
yrttejä, pasuunakukkia, kamelia ja muutama muu ihanuus
löytyi kuitenkin kotona auton peräkontista.


Edellisenä yönä Tukholman saaristo oli peittynyt lumella. Sitä seurasi tietysti sohjo kaupungissa.




Lars Kranz kehui, miten he ovat keksineet Ockelbossa köynnösruusuille sitomismallin,
jota kutsuvat Ockelbomodelliksi.
Hehe. On noita nähty kauan aikaisemmin esimerkiksi Bagatellessa ja Jardin des Plantesissa.

Pelakuita riitti...




Tavan mukaan messuilla järjestettiin balkonkikilpailu



Gunnel, aina niin iloisella mielellä.

Ruotsin ruususeuran osasto oli aika vaatimaton.

Yleisön joukosta bongasimme meille niin tärkeän puutarhavaikuttajan Karin Berglundin. 

Osasto, josta en tykännyt alkuunkaan. Moni muu tykkäsi.
 


Kaunis ruukuttamo



Lasse jakamassa Ockelbon mehua.

Leif Blomqvistilla oli suuri harras yleisö.





Fuchsioita

Yhtä sun toista. Alahyllyltä lähti mukaan Prunus triloba.

Farväl Stockholm!

Kevyt olo Turun torilla.

Pussukka pelkuun taimia

Tätä ei voinut ohittaa.

Halpisjouluruusuja

Prunus triloba (edellinen kukoisti kymmenen vuotta, mutta simahti viime keväänä?)

Kamelia. Eihän se kauaa pärjää meillä, mutta silti.

Oma maa mansikka. Nämä tulivat Andalusiasta Tukholman kautta.

Sain tulomatkalla lahjaksi uuden sienikorin

Kevät koittaa sittenkin takatalven jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti