tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kevään ensimmäiset kukkijat

 
 
Paksut hanget hupenivat hetkessä, kun kevät lopulta pääsi vauhtiin.
 
Lumen alta paljastui ihana jouluruusu Helleborus niger,
joka oli jo täydessä kukassa.
 
Monenlaisia airuita kevään viestiä tuomassa näkee joka puolella
Lumikelloja on ollut jo jonkin aikaa, krookuksia vasta pari päivää sitten.
Ensimmäiset scillat ja porsliinihyasintitkin ovat jo auenneet.
 
 
Lumikellot kurkistelevat aurinkoa kohti
 

Krookukset ovat levittäytyneet lämpäreiksi omanapuun alla.

 
 
 
Ympäri pihaa levittäytyneet lumoavat sinivuokot ovat varma kevään merkki.
Taustalla visertelee jo västäräkki, josta vähäsen.


 
Joen rannalla on laaja kasvusto jonkinsortin ruttojuuria.
 
Läheltä katsottuna kauniita palleroita.
 
Entäs tämä?
 
 

1 kommentti:

  1. Aivan ihana kevät teidän pihalla jo on. Tuo jouluruusu on yksi pieni ihme. Itse en ole vielä saanut jouluruusua maahan, ehkä joskus. Kuvissa tuo sinivuokkojen sini vangitsee katseen.
    Kiitos kuvista.

    VastaaPoista