Graham Thomas

 

Graham Thomas on englantilaisen David Austinin

vuonna 1983 jalostama englantilainen ruusu.

’Charles Austin’ x (’Iceberg’ x tuntemattoman englantilaisen ruusun siementaimi).

Korkeus meillä 100 cm, etelän mailla voidaan kasvattaa köynnösruusunakin.
Tuoksu voimakas ja miellyttävä.

Kukkii runsaasti suurin kukin heinäkuun alkupäivistä pakkasiin saakka.

Kauniinmuotoinen pensas, vankat vähäpiikkiset varret.

Koristeelliset kiiltävät lehdet.

 

Kärsii pahasti talvesta, mutta ei huolta: kasvaa täyteen mittaansa,
vaikka näyttäisi vielä kesäkuun alussa menetetyltä.

Täytyy vaan istuttaa syvään.

 

Vanhemmiten kukka aukeaa kokonaan ja väri vaalenee.
 

Jatkuvassa sateessa saattaa kalveta ja tulla punapilkulliseksi (2007).

Graham viihtyy hyvin naapurinsa Winchester Cathedralin monenväristen kukkien seassa.

Graham Stuart Thomas (1909-2003)
oli kiitetty ja runsaasti palkittu englantilainen ruusuguru.

Hän julkaisi monta ruusukirjaklassikkoa,
mutta oli myös maalari, valokuvaaja, runoilija ja muusikko.
Thomas vaikutti paljon siihen,
että vanhojen ruusujen harrastus lähti nousuun Brittein saarilla – ja muuallakin.
 

Ostettu vuonna 2003 Sofianlehdosta.
Börje Fri kehui Graham Thomasia myydessään,
että se on kautta aikojen paras keltainen ruusu.

Eipä juuri liioitellut.

Louise Odier

Louise Odier on ranskalaisen Margottinin 
vuonna 1851 jalostama bourbonruusu (bourbonica).

Korkeus 150 cm. Tuoksu taivaallinen.
Tuoksun takia tämän alun perin hankimmekin.
Monet pitävät Odierin odoria kaikkein ihanimpana.

Kukkii heinäkuun alkupäivistä syyskuuhun.
Kukka on kaunis, hyvin kerrottu. Roosan ja tumman roosan väliltä.
Vähän vivahdusta liilaan.

Nimetty kuuluisan pariisilaistanssijattaren mukaan.

Toisten tietojen mukaan nimi on annettu
pariisilaisen puutarhurin James Odierin tyttären tai vaimon mukaan.

Ensimmäinen Odier ostettiin Ilmelän ikikesästä vuonna 2001.
Se kasvaa korkeana pensaana yksikseen.

Toinen hommattiin Annalasta keväällä 2004.
Se on pysynyt matalana muiden ruusujen seassa.

Samana vuonna myöhään syksyllä tarttui heräteostoksena mukaan
Humuspekasta komea Louisen taimi.
Se sai paikan ruusuportissa Fritz Nobisin seurana.
Köynnöksenä se on kasvanut yli parimetriseksi.

 

Kaikki yksilöt ovat menestyneet hyvin ja selvinneet pohjolan talvistakin urheasti.
Talvivaurioita on kyllä tullut, joten se kaipaa keväällä saksia,
mutta Odier nousee nopeasti aina uudelleen.

Louise Odierin kukan muoto on lähellä täydellistä. Halkaisija on 6-7 cm eli keskisuuri.
En ole huomannut, että kukat kärsisivät sateesta.

Odier on monikäyttöinen ruusu, kun se pärjää
yksikseen, ryhmissä, seinällä, telineissä, puissa jne.

 

Viime vuonna Pariisissa - 2

Pariisin puistoja ja puutarhoja

Puistojen käyttökulttuuri on korkealla tasolla Pariisissa.  

Ihmiset lueskelevat paljon, nauttivat välipaloja ja keskustelevat vilkkaasti.

Leikkivät lapset temmeltävät iloisina aiheuttamatta häiriötä.

Eikä tarvitse pelätä, että spurgut tai kaljakassilapset tulevat örveltämään.

Kaikkialla on siistiä ja rauhallista.

Puistoja hoidetaan huolellisesti myös istutusten jälkeen.

Ja pariisilaisilla on mistä valita, kaupungissa on yli 400 puistoa.

Vietämme Pariisissa paljon aikaa puistoissa.

Jardin du Luxembourg on suosikkipuistomme.

Ruusuihin höyrähtäneinä sydäntämme erityisen lähellä ovat  tietenkin

Roseraie de l'Haÿ ja Bagatelle.

Jardin des Plantesissa on myös pieni rosario.

Kaunis kokonaisuus, mutta nimikylttien kanssa on vähän niin ja näin.

Vahtimestarit ovat innolla komentelemassa pois nurmikoilta,

jos yrittää mennä lähemmäksi katsomaan ruusupensasta.

Plantesin iiristarha oli parhaimmillaan.

Ranskalaiset keksivät hulluja ja osaavat toteuttaa ideoitaan.

Kymmenisen vuotta sitten valmistui Promenade plantée,

joka rakennettiin käytöstä poistetulle metroradalle.

Puiston toinen pää on Bastillen oopperan takana

ja mielikuvituksellista puistokäytävää jatkuu monta kilometriä.

Tässä laventeleiden ja iiriksien reumustamaa osuutta.

Place des Vosges on puistojen klassikko.

Puistoa reunustaa kauniiden rakennusten yhtenäinen ketju.

Takana oikealla Victor Hugon kotimuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy.

Puistossa ei ole kukkaistutuksia ja nurmikolla saa vapaasti loikoilla.

Louvren luona on leikattujen pensasrivistöjen välissä hyviä lepopaikkoja.

Jardin des Tuileriesin altaan reunalla on pysyvä ruuhka.

Sivummalla on tilaa vaikkapa mietiskelyyn.

Ja sitten Bagatelleen!

Bois de Boulognessa sijaitsevaan Bagatellen puiston ruusutarhaan on aina hauska palata.

Ruusuja on valtava määrä, päivä kuluu helposti.

Myös Bagatellessa on iirisalue. Lajeja on monta sataa.

Pionienkin kukinta oli huipussaan.

Parc de Bellevillestä on huima näköala Pariisin kattojen yli.

Tässä köpötellään jo tukka hulmuten alaspäin.

Parc des Buttes-Chaumontissa on upeita puita, hauskoja siltoja, löhöilyrinteitä.

Näköalapaikalta voi ihailla Montmartren kukkuloita.

Notre Damen lähellä Seinen toisella puolella sijaitsee pieni puistikko St Julien le pauvre.

Keskustaa ympäröivät kauniit ruusukaaret.

Siellä kasvaa yhä myös Pariisin vanhin puu, valeakaasia Robinia pseudoacacia.

Ikää vanhuksella on jo yli 400 vuotta.



 Pieniä puistikoita on ympäri kaupunkia,

Monet liikenneympyrätkin ja aukiot ovat hyvin vehmaita,

kuten Place de la Nation.

  

Vertikaalipuutarha Quai Brandlylla, lähellä Eiffeliä.

Uusinta uutta puutarhakulttuuria. 

Ruusuharrastajien eldorado, Roseraie de l'Haÿ.

Kymmekunta kilometriä Pariisin eteläpuolella.

Nyt satuimme sinne köynnösruusujen parhaimpaan kukinta-aikaan.

Aaaaaaah ja nuuuh!!!

 

Ja sitten taas välillä Luxembourgiin huilaamaan.

Jatkuu vielä...