Melko hyvä viinivuosi

Viiniköynnökset eivät kärsineet ollenkaan kuluneen kesän helteistä.

Päinvastoin. Ne kasvoivat hurjasti heinäkuun aikana.
 Juuret ovat yli pari vuosikymmentä vanhoissa köynnöksissämme niin syvällä,
että ne saavat hyvin vettä helteelläkin.

Elokuun alussa piti ryhtyä kesäleikkaukseen,
jotta tertut saavat tarpeeksi aurinkoa.

Ensimmäiset Valiant-viinin rypäleet alkoivat saada väriä jo elokuun puolella.

Zilgat olivat korjuukypsiä syyskuun alussa.

Valiantit kypsyvät vähän myöhemmin.
Ja Nordicat parin viikon kuluttua.

Viime viikonvaihteessa kaikki rypäleet olivat tarpeeksi kypsiä, 

joten ryhdyimme viininkorjuuseen: Weinlese 2021.

Tänä vuonna tuli neljä pyykkikorillista, noin 50 kiloa.

Joskus olemme saaneet enemmänkin, mutta olemme tähän tyytyväisiä.

Tertut murskataan ensin mössöksi.

Sitten puristetaan mehuksi.

Mehu alkaa käydä jo parin päivän päästä,

joten se on pastöroitava eli kuumennettava 78 asteeseen pikimmiten.

Pullotettuna mehu säilyy vuosikausia.

Ai viiniäkö? Ei meillä. Emme dokaa ja olemme siitä iloisia.

Tässä vielä pieni videonpätkä.

“Le plus grand des trois, c’est l’amour”

Tasan 60 vuotta sitten 13.8.1961 rakennettiin Berliinin muuri. Se ei kauaa kestänyt, vaan mureni jo aikoja sitten.

Maailmassa tapahtui samana yönä paljon tärkeämpiä ja kestävämpiä asioita. Katseemme kohtasivat edellisenä iltana Kauklahdessa Björkhagenin tanssilavalla ja samalla leimahti liekkeihin Suuri Rakkaus, joka ei ole sammunut tippaakaan 60 vuotena. Päinvastoin.

Kaksi viikkoa tapaamisemme jälkeen lähdimme lomamatkalle isovanhempieni luokse Parikkalaan. Otimme itsestämme ensimmäisen yhteisen valokuvan 26.8.1961 Imatrankosken partaalla.

Juhlistimme vuosipäiväämme 12.8.2021 samassa paikassa

tanssimalla Imatrankosken sillalla Violetta Parran Gracias a la vidaa hyräillen.

Le plus grand de tous est l'amour!

Viimeisimmät 45 vuotta olemme eläneet rakkaassa Kaarrossamme, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Klikkaamalla tätä näet, mitä kaikkea on tapahtunut puutarhassa näiden vuosikymmenien aikana.

 

Stanwell Perpetual

 

Stanwell Perpetual on Lontoon läheltä Stanwellin ruusutarhasta
 ruusunjalostaja Leen vuonna 1838 löytämä spinosissimaruusu,
juhannusruusujen ryhmään kuuluva.

 Tuntematon syysdamaskonruusu (bifera) x Rosa pimpinellifolia.

 

Korkeus 150 (meillä yli pari metriä).

 

Tuoksu jumalainen – no, ainakin melkein.

Voimakkaasti kerrotut kookkaat kauniit kukat ovat aluksi vaaleanpunaisia,
mutta vaalenevat vanhetessaan.

Varret alkuvuosina rennot, mutta myöhemmin tanakat, inhottavan piikkiset.

 

Nimensä mukaisesti tämä ruusu kukkii heinäkuun alusta
pitkään syksyn pakkasiin asti.

 Ostettu vuonna 2003 Järvenpään pihapalvelusta Haarajoelta.

Toinen komea juurakko ostettiin vuonna 2005 Meikun rosariumin lopetushuutokaupasta,
mutta se osoittautuikin Linnanmäen kaunottareksi. Ei ollut takuutaimi.

Oksien päät saattavat vähän paleltua, mutta ruusu selviää hyvin talvesta.

Kaiken kaikkiaan yksi ehdottomista ruususuosikeistamme.

s

Graham Thomas

 

Graham Thomas on englantilaisen David Austinin

vuonna 1983 jalostama englantilainen ruusu.

’Charles Austin’ x (’Iceberg’ x tuntemattoman englantilaisen ruusun siementaimi).

Korkeus meillä 100 cm, etelän mailla voidaan kasvattaa köynnösruusunakin.
Tuoksu voimakas ja miellyttävä.

Kukkii runsaasti suurin kukin heinäkuun alkupäivistä pakkasiin saakka.

Kauniinmuotoinen pensas, vankat vähäpiikkiset varret.

Koristeelliset kiiltävät lehdet.

 

Kärsii pahasti talvesta, mutta ei huolta: kasvaa täyteen mittaansa,
vaikka näyttäisi vielä kesäkuun alussa menetetyltä.

Täytyy vaan istuttaa syvään.

 

Vanhemmiten kukka aukeaa kokonaan ja väri vaalenee.
 

Jatkuvassa sateessa saattaa kalveta ja tulla punapilkulliseksi (2007).

Graham viihtyy hyvin naapurinsa Winchester Cathedralin monenväristen kukkien seassa.

Graham Stuart Thomas (1909-2003)
oli kiitetty ja runsaasti palkittu englantilainen ruusuguru.

Hän julkaisi monta ruusukirjaklassikkoa,
mutta oli myös maalari, valokuvaaja, runoilija ja muusikko.
Thomas vaikutti paljon siihen,
että vanhojen ruusujen harrastus lähti nousuun Brittein saarilla – ja muuallakin.
 

Ostettu vuonna 2003 Sofianlehdosta.
Börje Fri kehui Graham Thomasia myydessään,
että se on kautta aikojen paras keltainen ruusu.

Eipä juuri liioitellut.

Louise Odier

Louise Odier on ranskalaisen Margottinin 
vuonna 1851 jalostama bourbonruusu (bourbonica).

Korkeus 150 cm. Tuoksu taivaallinen.
Tuoksun takia tämän alun perin hankimmekin.
Monet pitävät Odierin odoria kaikkein ihanimpana.

Kukkii heinäkuun alkupäivistä syyskuuhun.
Kukka on kaunis, hyvin kerrottu. Roosan ja tumman roosan väliltä.
Vähän vivahdusta liilaan.

Nimetty kuuluisan pariisilaistanssijattaren mukaan.

Toisten tietojen mukaan nimi on annettu
pariisilaisen puutarhurin James Odierin tyttären tai vaimon mukaan.

Ensimmäinen Odier ostettiin Ilmelän ikikesästä vuonna 2001.
Se kasvaa korkeana pensaana yksikseen.

Toinen hommattiin Annalasta keväällä 2004.
Se on pysynyt matalana muiden ruusujen seassa.

Samana vuonna myöhään syksyllä tarttui heräteostoksena mukaan
Humuspekasta komea Louisen taimi.
Se sai paikan ruusuportissa Fritz Nobisin seurana.
Köynnöksenä se on kasvanut yli parimetriseksi.

 

Kaikki yksilöt ovat menestyneet hyvin ja selvinneet pohjolan talvistakin urheasti.
Talvivaurioita on kyllä tullut, joten se kaipaa keväällä saksia,
mutta Odier nousee nopeasti aina uudelleen.

Louise Odierin kukan muoto on lähellä täydellistä. Halkaisija on 6-7 cm eli keskisuuri.
En ole huomannut, että kukat kärsisivät sateesta.

Odier on monikäyttöinen ruusu, kun se pärjää
yksikseen, ryhmissä, seinällä, telineissä, puissa jne.