lauantai 23. helmikuuta 2013

Iltapäiväkahvilla Kalkkikallion laella

 
 
Harmaana talvipäivänä lähdimme retkelle Kalkkikallion luonnonsuojelualueelle.
Sinne on meiltä vain muutaman kilometrin matka.
 
Kalkkikallio on saanut nimensä kalkkipitoisesta maasta.
Siellä on joskus ollut pieni kalkkilouhoskin.
Jylhien kallioiden kätköissä on myös luolia,
joilla on hurjat mimet: ketunluola, susiluola, pirunluola ja keittoluola.
Kalkkipitoisesta maaperästä johtuen alueen kasvisto
on monipuolinen ja mielenkiintoinen.
 
Pääsimme kävelemään huipulle asti polkuja pitkin.
Luonto oli puhdas ja siisti, toisin kuin kesäisin.
Silloin siellä on masentavan paljon lasinsiruja ja muuta - ei metsään kuuluvaa kroinaa.
Valitettavasti  kaikki vuorenkävijät eivät ole luontoihmisiä.
 
Vuoren huippu on 65 metrin korkeudella merenpinnasta.
Helsingissä ei mikään maastokohta ole niin korkealla.
Kaivoimme korkeimmalle kohdalle hankeen poteron.
Levitimme allemme peiton ja ryhdyimme
nauttimaan luonnon rauhassa hyviä eväitämme.
 
Emme nähneet koko aikana ristin sielua,
paitsi yhden ukkelin, joka käveli hangella lumikengissä.
Tunnistimme hänet Risto R:ksi (ei Räppääjä).
 
 
Kalkkikalliolle mennessä on astuttava ison kynnyksen yli. On siis mentävä landelle.


Matkan varrella oli paljon talventörröttäjiä.



Pieni polku lumisen metsän halki vie...

Huippu häämöttää.

65 metrin korkealla oleva vuorenhuippu saavutettu!

Asetumme taloksi kalliolle kukkulalle.

Kirkkaalla ilmalla tässä näkyisi stadin silhuetti. Nyt ei.

Kotikulmien taloja.



Retkelle kuuluvat aina hyvät eväät.

Kahvin kanssa kuningatarpiirakkaa.

Malmin lentokenttä.

Kallio on kuin pelottava Pontso

Ja sitten kotiinpäin. Tietysti hyppien.

Suoalue, jossa kesällä on mm. maariankämmeköitä.
 
 
Linjojen myötä takaisin kotiin.
 
Törröttäjiä taas.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Aurinkoinen pakkaspäivä Keravanjoella

 
Pari viikkoa sitten olimme kävelemässä Keravanjoen rannalla.
Pakkasta oli lähes 20 astetta ja aurinko helotti kirkkaasti.
 
Joki oli jäätynyt melkein umpeen, mutta sorsille riitti silti sulaa.
Jänikset olivat loikkineet jokea ristiin rastiin.
Muutama hiihtäjäkin oli uskaltautunut jäälle.
 
Yöllä pakkanen kiristyi
ja saimme ihailla haloilmiötä.

Ainoa sula kohta putouksessa

Sorsia poikineen lumisella jäällä.


Jäätynyt putous

Lohiportti


Hyvä on hiihtäjän hiihdellä...

Levottomat jalat pupuilla.


 
Ja tietysti taas...

Etelämantereen kartta?

Yöllä pakkanen kiristyi ja koivut huurtuivat.

Saimme ihailla taas haloilmiötä.

Pystypylväitä oli useita ja näytelmä kesti tunnin verran.

Aaamulla kireä pakkanen jatkui. Ulos ei tehnyt mieli.


Jäimme seuraamaan kevään merkkejä sisätiloihin.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Alain Blanchard - marmoripintainen ranskanruusukaunotar

 
 
Ranskanruusujen runsaassa joukossa on monta kaunotarta.
Alain Blanchard kuuluu ehdottomasti näihin. 
 
Hankimme ruusun vuonna 2003 Tukholmasta
Bergenianska trädgårdenin myymälästä.
Blanchard lähti heti hyvään kasvuun
ja kukki jo ensimmäisenä kesänä runsaasti.
Viime vuosien julmat talvetkaan eivät ole aiheuttaneet merkittäviä vahinkoja.
Muutenkin ruusu on terve.
 
Alain Blanchardia pidetään matalana ruusuna,
mutta meillä se on kasvanut melko korkeaksi, yli parimetriseksi.
Kukan marmoripintaiset punaliilat terälehdet ovat erityisen kauniit.
Vanhetessaan kukan väri muuttuu yhä enemmän liilaan päin
 
Tuoksu on vieno, mutta hieno
 
Parhailla ruusuilla on tietysti tarinansa, niin Blanchardillakin.
Alain Blanchard oli ranskalainen kapteeni,
joka puolusti Rouenia englantilaisia vastaan jousimiehistön johtajana
sadan vuoden sodassa 1418.
Rouenin antauduttua hänet pidätettiin ja mestattiin tammikuussa 1419,
kun hänellä ei ollut varaa maksaa vaadittuja lunnaita.

 
 
 





 
 


 
 

Rosa gallica 'Alain Blanchard'

Ranskalaisen Vibertin vuonna1839 jalostama ranskanruusu.
Ehkä Rosa centifolia x gallica.