Lumi tuli, lumi suli

Pari viikkoa sitten kesken puutarhan syyshommien

alkoivat lohduttomat sateet, joita riitti ja riitti.

Viikko sitten saatiin jo monta päivää aikaisemmin luvattu ensilumi.

Märkää lunta tuli kymmenisen senttiä.
Melkein kaikki pensaat olivat vielä täydessä lehdessä.

Varret painuivat pitkin pituuttaan maahan,

talventörröttäjiä ei jäänyt pystyyn.

Valkeutta ei kauaa kestänyt.

Lumet sulivat rankassa sateessa humisemalla.

Parin päivän kuluttua on ennustettu

huomattavasti lämpimämpiä ilmoja.

Päästään jatkamaan pihahommia siitä,

mihin pari viikkoa sitten jäätiin.

Kyllä se tästä.

Vappuun on enää tasan puoli vuotta.

 

 

 

 

Lumipalloheisi 'Roseum'

Keräämättä jääneet Zilgat mätänevät linnuille

Valiant ei ehtinyt kypsyä kuin sieltä täältä.

 

 

Heinähattu ja Vilttitossu

Sadonkorjuu jäi kesken

Kantopuutarha meni lumen alle piiloon

Päärynäpuussa on vielä vihreät lehdet

Lyhtykoisot lakosivat vinksin vonksin

Samettisumakki oli vasta aloittamassa syysväriään.

Lammikko ei ehtinyt vielä jäätyä

 

Splendens vielä vihreissä lehdissään.

Lumi lähti vauhdilla

Lumesta ei ole enää jälkeäkään

Iltapäiväkahvilla Kalkkikallion laella

 

 

Harmaana talvipäivänä lähdimme retkelle Kalkkikallion luonnonsuojelualueelle.

Sinne on meiltä vain muutaman kilometrin matka.

 

Kalkkikallio on saanut nimensä kalkkipitoisesta maasta.

Siellä on joskus ollut pieni kalkkilouhoskin.

Jylhien kallioiden kätköissä on myös luolia,

joilla on hurjat mimet: ketunluola, susiluola, pirunluola ja keittoluola.

Kalkkipitoisesta maaperästä johtuen alueen kasvisto

on monipuolinen ja mielenkiintoinen.

 

Pääsimme kävelemään huipulle asti polkuja pitkin.

Luonto oli puhdas ja siisti, toisin kuin kesäisin.

Silloin siellä on masentavan paljon lasinsiruja ja muuta - ei metsään kuuluvaa kroinaa.

Valitettavasti  kaikki vuorenkävijät eivät ole luontoihmisiä.

 

Vuoren huippu on 65 metrin korkeudella merenpinnasta.

Helsingissä ei mikään maastokohta ole niin korkealla.

Kaivoimme korkeimmalle kohdalle hankeen poteron.

Levitimme allemme peiton ja ryhdyimme

nauttimaan luonnon rauhassa hyviä eväitämme.

 

Emme nähneet koko aikana ristin sielua,

paitsi yhden ukkelin, joka käveli hangella lumikengissä.

Tunnistimme hänet Risto R:ksi (ei Räppääjä).

 

 

Kalkkikalliolle mennessä on astuttava ison kynnyksen yli. On siis mentävä landelle.

Matkan varrella oli paljon talventörröttäjiä.

Pieni polku lumisen metsän halki vie...

Huippu häämöttää.

65 metrin korkealla oleva vuorenhuippu saavutettu!

Asetumme taloksi kalliolle kukkulalle.

Kirkkaalla ilmalla tässä näkyisi stadin silhuetti. Nyt ei.

Kotikulmien taloja.

Retkelle kuuluvat aina hyvät eväät.

Kahvin kanssa kuningatarpiirakkaa.

Malmin lentokenttä.

Kallio on kuin pelottava Pontso

Ja sitten kotiinpäin. Tietysti hyppien.

Suoalue, jossa kesällä on mm. maariankämmeköitä.

 

 

Linjojen myötä takaisin kotiin.

 

Törröttäjiä taas.