perjantai 4. toukokuuta 2012

Viime vuonna Pariisissa - 2


Pariisin puistoja ja puutarhoja

Puistojen käyttökulttuuri on korkealla tasolla Pariisissa.  
Ihmiset lueskelevat paljon, nauttivat välipaloja ja keskustelevat vilkkaasti.
Leikkivät lapset temmeltävät iloisina aiheuttamatta häiriötä.
Eikä tarvitse pelätä, että spurgut tai kaljakassilapset tulevat örveltämään.

Kaikkialla on siistiä ja rauhallista.
Puistoja hoidetaan huolellisesti myös istutusten jälkeen.
Ja pariisilaisilla on mistä valita, kaupungissa on yli 400 puistoa.

Vietämme Pariisissa paljon aikaa puistoissa.
Jardin du Luxembourg on suosikkipuistomme.
Ruusuihin höyrähtäneinä sydäntämme erityisen lähellä ovat  tietenkin
Roseraie de l'Haÿ ja Bagatelle.


Jardin des Plantesissa on myös pieni rosario.
Kaunis kokonaisuus, mutta nimikylttien kanssa on vähän niin ja näin.
Vahtimestarit ovat innolla komentelemassa pois nurmikoilta,
jos yrittää mennä lähemmäksi katsomaan ruusupensasta.


Plantesin iiristarha oli parhaimmillaan.


Ranskalaiset keksivät hulluja ja osaavat toteuttaa ideoitaan.
Kymmenisen vuotta sitten valmistui Promenade plantée,
joka rakennettiin käytöstä poistetulle metroradalle.
Puiston toinen pää on Bastillen oopperan takana
ja mielikuvituksellista puistokäytävää jatkuu monta kilometriä.
Tässä laventeleiden ja iiriksien reumustamaa osuutta.


Place des Vosges on puistojen klassikko.
Puistoa reunustaa kauniiden rakennusten yhtenäinen ketju.
Takana oikealla Victor Hugon kotimuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy.
Puistossa ei ole kukkaistutuksia ja nurmikolla saa vapaasti loikoilla.


Louvren luona on leikattujen pensasrivistöjen välissä hyviä lepopaikkoja.


Jardin des Tuileriesin altaan reunalla on pysyvä ruuhka.


Sivummalla on tilaa vaikkapa mietiskelyyn.


Ja sitten Bagatelleen!
Bois de Boulognessa sijaitsevaan Bagatellen puiston ruusutarhaan on aina hauska palata.
Ruusuja on valtava määrä, päivä kuluu helposti.




Myös Bagatellessa on iirisalue. Lajeja on monta sataa.


Pionienkin kukinta oli huipussaan.


Parc de Bellevillestä on huima näköala Pariisin kattojen yli.


Tässä köpötellään jo tukka hulmuten alaspäin.


Parc des Buttes-Chaumontissa on upeita puita, hauskoja siltoja, löhöilyrinteitä.

Näköalapaikalta voi ihailla Montmartren kukkuloita.


Notre Damen lähellä Seinen toisella puolella sijaitsee pieni puistikko St Julien le pauvre.
Keskustaa ympäröivät kauniit ruusukaaret.


Siellä kasvaa yhä myös Pariisin vanhin puu, valeakaasia Robinia pseudoacacia.
Ikää vanhuksella on jo yli 400 vuotta.



 Pieniä puistikoita on ympäri kaupunkia,
Monet liikenneympyrätkin ja aukiot ovat hyvin vehmaita,
kuten Place de la Nation.

  
Vertikaalipuutarha Quai Brandlylla, lähellä Eiffeliä.
Uusinta uutta puutarhakulttuuria. 


Ruusuharrastajien eldorado, Roseraie de l'Haÿ.
Kymmekunta kilometriä Pariisin eteläpuolella.
Nyt satuimme sinne köynnösruusujen parhaimpaan kukinta-aikaan.
Aaaaaaah ja nuuuh!!!
 














Ja sitten taas välillä Luxembourgiin huilaamaan.


Jatkuu vielä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti