maanantai 19. elokuuta 2013

Satoisa siperiankarhunvatukka



Kun 6-7 vuotta sitten ostimme kaksi pientä
siperiankarhunvatukan (Rubus fruticosus) tainta
Annalan kevätmyyjäisistä, emme osanneet aavistaa,
miten innokkaasti vatukat kasvavat
ja miten mahtavasti ne tuottavat satoa.

Marjoja aloimme saada jo seuraavana kesänä.
Viime vuosina olemme olleet helisemässä marjarunsauden kanssa.
Kuukauden aikana voi kerätä päivittäin litran pari.

Pensaat leviävät agressiivisesti joka suuntaan
ja ovat inhottavat piikkisiä.
Kurissa pitäminen on työlästä.


Mutta sato palkitsee riesan ja vaivan.
Marjoista saa mainiota hilloa tai hyytelöä,
parhaimmin ne maistuvat tuoreeltaan.

Karhunvatukka on siitä mukava,
että marjat kypsyvät vähitellen, eikä yhtä aikaa.
Tosin kypsät marjat pehmenevät nopeasti,
joten niitä ei kannata kauaa katsella pensaissa.


Siperiankarhunvatukan tulemisesta Suomeen kerrotaan tarinaa,
että 1980-luvulla Siperian juna oli pysähtynyt tundralle
ja joku suomalainen oli päässyt ottamaan radan varresta taimen.
Tiedä häntä.

Ainakin tämä vatukka pärjää (turhankin) hyvin meidän olossamme.
Kiitos tuntemattomalle turistille näin jälkikäteen.



Kukinta alkaa kesäkuun lopulla. Pensaat ovat täynnä valkoisia kukkia.
Karhunvatukkaa voisi kasvattaa jo pelkän kauniin kukinnan vuoksi.



Ja raakileita riittää

Ensimmäiset marjat alkavat kypsyä elokuun alussa.


Kiiltäviä ja kauniita


Marjoja riittää piikkisten varsien latvoihin kolmen metrin korkeuteen.

Varret ulottuvat omenapuun oksien sekaan.

Viidakkoa on pakko harventaa rankasti.



Päivän annos


Njam njam...


Sadonkorjuun jälkeen voi vielä nauttia pitkälle syksyyn
siperiankarhunvatukan syysväreistä
 

 

 



4 kommenttia:

  1. Vautsi, jotenkin kiehtova ja samalla pelottava :-) herkulliselta näyttää nuo marjat, mutta tuo kurissapito kuulostaa karmivalta :-)

    VastaaPoista
  2. Se on todella karmivaa. Käsivarret verillä pitkiä jäykkiä inhottavan piikkisiä varsia ei ole kiva kuritella. Pakko on, muuten vatukka valtaa koko tontin. Mutta on se kiehtovuuskin totta, etenkin tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
  3. No, huh! Koko tontin valtaus ei kuullosta hyvälle. Oma karhunvatukkani antoi satoa ensimmäisen kerran tänä vuonna ja on kiltisti ojennuksissa. Sain ystävältä pienen alun, joka vuoden oli kukka purkissa ja vasta sen jäkeen istutin sopivaan löytämääni paikkaan. Se on totta, että pelkkien kukkienkin takia voisi pitää, mutta marjat ovat myös tosi kauniita ja kypsinä myös maukkaita.

    VastaaPoista
  4. Hei! Jostain luin, että se vatukka pysyy kurissa, kun istuttaa sen reiluun muovi saaviin josta otettu pohja pois.

    VastaaPoista