lauantai 21. huhtikuuta 2012

Ihanat jouluruusut


Kevääntuojista kauneimpia ovat myrkyllisen ihanat jouluruusut.
Ne aloittavat kukintansa aikaisin keväällä heti hankien huvettua,
mutta saattavat kukkia nimensä mukaan myös joulun aikaan täällä pohjolassakin.
Jouluruusuja on tarjolla yhä enemmän ruukuissa joulukukiksi.
Keväällä ne voi istuttaa ulos ja niistä on iloa vuosikausiksi.

Helleborus niger on kukkinut meillä jo muutaman viikon.
Kun tarpeeksi zoomaa, tulevat muurahaisten suosimat rasvalisäkkeet näkyviin.



Yksi nigereistä puhkesi joulun aikaan ennen lumien tuloa upeaan kukintaan.
Muutamat kukista selvisivät hangen alla kevääseen saakka,
tosin hieman rähjäytyneinä.


Orientalikset availevat vasta nuppujaan.

'Double Ellen'

'Merlin'

'Red Hybrids'

'Atrorubens'

 Viimeisin tulokas, turkkilainen 'White Spotted Lady'
odottaa vielä ruukussa ulkoilmaan pääsyä.


1 kommentti:

  1. Kiitos "matkasta" kanssasi Tukholman ja Helsingin upeisiin näyttelyihin. Kevätkukat puutarhassasi näyttävät olevan samassa aikataulussa kuin minulla täällä. Kevät on ihana vuodenaika, kun joka päivä tulee uusia kukkia, lintuja, perhosia ym. Niitä kaikkia, joita jo vuoden olemme odottaneet. Onnea teille ruusutarhahankkeeseenne!

    VastaaPoista