torstai 18. lokakuuta 2012

Lokakuun ruusuja

Pimpinellaruusu Stanwell Perpetual

Surkean lohduttomista syysilmoista huolimatta
jotkut ruusut sinnittelevät vielä luonnon voimia uhmaten.
Joidenkin kukinta on jo rupsahtamaisillaan,
mutta monet yrittävät vielä avata nuppujaan.

Kurtturuusu Robusta

Ryhmäruusu Mariatheresia

Kurtturuusu Zwerg

Myskiruusu Mozart

Ryhmäruusu Sweet, kasvanut ruukussa ja kukkinut koko kesän

Maanpeittoruusu Fairy Red

Ryhmäruusu Kimono (kait)

Ryhmäruusu Aspirin-Rose. Yksi parhaista, vanhemmiten saa punaisia täpliä terälehtiinsä.

Maanpeittoruusu Satina

Köynnösruusu Penny Lane

Neilikkaruusu F.J.Grootendorst

Ryhmäruusu Ingrid Bergman

Köynnösruusu Hella, rupsahtelee ruusukaaren latvalla.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Siksi Pariisi


Lupasin palata siihen, miksi juuri Pariisi on suosikkikaupunkini.
Olen jo niin kauan rakastanut Pariisia, että en tarkkaan muista, mitkä olivat ensioireet. Siitä on kuitenkin kauan.
Hämäläisestä kirkonkylästä katsottuna Pariisi tuntui kaukaiselta tavoittamattomalta haaveelta,
mutta salainen toive sinne pääsystä kyti mielessä. 
Nuorta tyttöä viehätti ranskalaisuus ja etenkin Pariisi, josta tietoja sai lähinnä kirjoista ja lehdistä ja radiosta.
Satu Waltarin Kahvila Mabillonin luin jo varhain ja useita kertoja.
Kiinnostus eksistentialisteihin heräsi. 
Ah
min St Germainin tunnelmia ja ne saivat mielikuvituksen laukkaamaan.
 
Ensimmäisen matkamme Pariisiin teimme junalla vuonna 1969.
Sen muistan hyvin, palaan vieläkin usein ajatuksissani  eksoottisen pitkän junamatkan tunnelmiin.
Jopa vaunuosastomme henkilöt palaavat mieliin.
Matkaan sisältyi paljon jännitystä, odotusta ja toiveita.
Vatsassani möyri silloin nuorin tyttäremme, joka aika ajoin antoi merkkejä olemassaolostaan.
Konkreettisimmin Montparnassen metroaseman portailla, kun saavuimme ensimmäistä kertaa maan kamaralle: laatta lensi.
Tervetuloa Pariisiin!
 
Grand Hotel du Parcin vavahduttavin muisto on yhä käytävän päässä
yhteisessä käytössä ollut kyykkyvessa, jollaisesta olimme vaan kuulleet huhupuheita.
Miellyttävämmistä muistoista tulee mieleen kansallispäivän vietto ja piknikit Bois de Boulogneen.
Armstrong kävi samoina päivinä kuussa, mutta ei se nuorta paria hetkauttanut.  Pariisin ote matkalaisiin oli tiukka.
 
Teimme 1970-luvun alussa vuosittain viiden viikon matkoja Pariisiin
vanhalla rättisitikallamme, Le Joujou du Pauvrella.
Työt loppuivat loman alkaessa perjantaina kello 16 ja laiva lähti Tukholmaan kello 18.  Jo seuraavana aamuna vapauden tunne oli ihanaa, pääsimme heti irti arjesta.  Ei ollut kännyköitä, eikä navigaattoreita.
Mukana oli kaikki tarvittava: teltta, makuupussit, keitin, niksnaks-pöytä, astiat
ja hillitön määrä varaosia ja työkaluja, sillä sätkää piti matkan aikana parsia moneen kertaan.
E4 oli auki maailman ääriin, saatoimme ajaa minne halusimme.  Ratti kääntyi kuitenkin aina Pariisia kohti.
Matka Ruotsin, Tanskan ja Saksan liittotasavallan läpi oli pitkä ja mutkainen.
Joskus menimme Puolan ja DDR:n kautta. 
Kotinamme Pariisissa oli näillä matkoilla aina Bois de Boulognen campingalue,
joka kävi hyvin tutuksi.  Sinne piti mennä jo aamuyöstä jonottamaan, jotta sai paikan.
Tunnelma oli todella kansainvälinen ja leireilijöiden kesken vallitsi ystävällinen ja auttava mieli.
Tytöt olivat silloin vielä pieniä ja matkasivat tyytyväisinä sätkän takapenkillä.
Heilläkin oli suuri hinku päästä Pariisiin yhä uudestaan.
Kun suunnittelimme paluureittiä ystävien luota Balatonilta kotiin,
oli takapenkkiläisille ainoa vaihtoehto ajaa rakkaan Pariisin kautta.
Niin sitten tietysti teimmekin.
Kun aloimme tehdä lentomatkoja, yövyimme tietysti hotelleissa.
Ensin valmismatkoihin kuuluvissa hotelleissa, sitten omatoimisesti netistä varaten. 
Ma
tkatoimistojen hotellit olivat yleensä turistien suosimilla alueilla,
me hakeuduimme mieluiten vasemmalle rannalle. 
Le
gendaarisista oppaista tulee vieläkin mieleen Leila Lintula, joka osasi Pariisin läpikotaisin
ja järjesti suhteillaan pääsyn moneen uskomattomaan paikkaan,
mm. kunnialegioonan riveihin Riemukaaren alle tuntemattoman sotilaan haudalle.
 
Viime vuosina olemme vuokranneet oleskelumme ajaksi asunnon netin kautta.
Kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia.
Asuntojen varustuksiin kuuluvat kaikki tarvittavat aparaatit, välineet, tarvikkeet  ja sen semmoiset.
Voimme leikkiä elävämme oikeata pariisilaiselämää,
käydä ruokakaupoissa, valmistaa itse ruoat ja soluttautua  paikalliseen ihmisvilinään.
 
Pariisi on kaunis, rauhallinen, sivistynyt ja erityisen kohtelias.
Jos vaikka vähäsenkin tai melkein hipaisee toista, kuuluu heti pardon.
Kaikki bonjourit, s’ill vous plaîtit ja mercit tulevat luontevasti jokapäiväisessä kanssakäymisessä.
Suomen tosson ja mtäh tuntuvat moukkamaisen töykeiltä.
Pariisi on erityisesti kulttuurikaupunki, jossa on tavattoman paljon katsottavaa
sekä museoissa että gallerioissa.
Monumentteja riittää joka päivälle pitkänkin oleskelun ajaksi.
Kaupungin puistot ovat rauhallisia hyvin hoidettuja ja viihtyisiä.
Puutarhaharrastajina ne kiinnostavat meitä erityisesti.
Ja o
nhan Pariisissa aivan mainiota rosariota, kuten Bagatelle ja Roseraie del’Haÿ.
Ranskalaisesta kulinarismia on kai turha korostaa, kaikki sen tuntevat.
Vaikeuksia ruokapaikan valinnassa tuottaa valintamahdollisuuksien runsaus.
Etenkin kun joka reissulla on käytävä aina Chartierissa ja Léonissa, jossa saa mainioita simpukoita.
 
Liikkuminen Pariisissa on helppoa ja halpaa.
Metrolla pääsee nopeasti vaikka kaupungin toiselle laidalle
ja jokainen matka on näytelmä sinänsä. Ihmisvilinässä sattuu ja tapahtuu aina.
Bussikyyti on hitaampaa, mutta kaupunkia näkee enemmän.
Parhaiten Pariisissa silti liikkuu kävellen.
Flaneeraus on halpa tapa herkutella.
Ostosten teko on helppoa.
Vaikka kaupungille on ilmestynyt yhä enemmän itsepalvelumyymälöitä,
jäljellä on vielä paljon palvelevia pikkukivijalkamyymälöitä.
Deux baquettes, s’ill vous plaît, madam!
Pariisi on tullut vuosien varrella tutuksi, mutta aina löytyy jotain uutta nähtävää ja koettavaa.
Toisaalta ne tutuimmat paikat on koluttava joka matkalla aina uudestaan ja uudestaan.
Muistot kiehtovat. Ja niitä tulee koko ajan lisää.
 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Autotonta autonomiaa

 
Syyskuun lopulla vietettiin
Autonomian aika -festivaalia ja autotonta päivää.
Festivaali oli yksi Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden tapahtumista.
Hietalahden torille oli pystytetty
Autonomian ajan markkinat 1800-luvun hengessä
ja Senaatintorilla pidettiin hevosmarkkinat.
 
Aloitimme Hietalahden torilta.
Sieltä ostimme maukkaat lätyt, jotka nautimme Sinebrykoffin puitossa.
Matka jatkui pitkin autoliikenteeltä suljettua Bulsaa Ruttopuistoon,
jossa oli vielä jäljellä puihin kiinnitettyjä virkkauksia.
 
Aution Erottajan jälkeen kävelimme Espan kautta Senaatintorille.
Hevoset kiertelivät sitä ympäri ja lande döfas.
 
Lopuksi Kaivarin rantoja pitkin Hietalahden torin luokse.
 
Kiva päivä ja sääkin suosi kävelijöitä.
Ihme ja kumma.
 
 

Torimummoja Hietalahden torilla.

Koreja, koreja, ihania koreja.

Soppa muhii.


Loimulohta, tietysti.

Lättyjä, makkeet kaks euroo, suolaset kuus. Nekut euron.
Iloinen mieli kaupan päälle.

Makkeet maistuvat Koffin puistossa. Tarjoiluastiana päreet.

Aleksanterin teatterin pihalla valmisteltiin illan esitystä.


Suomen kuuluisin vuokra-asunto. Teeveestä tuttu. Voi voi köyhää vehviläispoloa.

 
 







 

Stadissa tapahtuu.

Tyhjä Bulsa - tai siis melkein tyhjä.
 
Wulffin kulma ja Svenskan.

Erottaja, Skilnaden

Pohjois-Espa
 
Heikinkatu hevosineen

Mitä kummaa? Paritanssia Keskuskadulla.

Korkojen kera idästä päin.
 

Hevoskierros kolme euroa.

Pokaa riitti.



Kansatieteellistä materiaalia maaseudulta. Hankmo, karhi, aura jne.

Pellavan loukutusta.

Hevoselle heiniä.

Miksi? Siksi.

Valistuksen vanha koulutaulu.

Karhunveistäjä Söderlund Kauppatorilla. Tuttu vuosikymmenten takaa.

Myytävänä.
 
Aallot pyyhkivät rantakiviä.

Sinnikästä yritystä ilmalentoon.
 
Yhtä korkealle pääsee paljon helpommalla.